Hengissä

Okei, myönnetään, aika karrikoitua, mutta totta puhuen, juuri siltä musta juuri nyt tuntuu. Oon elossa enemmän kuin pitkään, pitkään aikaan. Ja tiedättekö mitä? Se tuntuu ihan pirun hyvältä.

Mitkä asiat ovat sitten taustalla vaikuttaneet siihen, että musta tuntuu nyt siltä, kuin olisin löytänyt vanhan taistelija-asenteeni, joka pistää vastoinkäymisille hanttiin lujempaa kuin aikoihin? Niin... Sillä ei oikeastaan ole merkitystä. Menneisiin on helppoa takertua, varsinkin silloin, kun se tavalla tai toisella satuttaa. Kuitenkin, sitä tärkeämpää kuin mikä sinua on satuttanut tai mikä sinua pitelee kiinni menneessä, on elää nyt. Hiekka tiimalasissa valuu vain alaspäin - älä tuhlaa sitä. Tunteiden vuoristoratani korkeimmassa kohdassa taitaa tällä hetkellä soida tämä biisi.

Pikakelataanpas sitten siihen, mitä mun elämään ja arkeen konkreettisesti kuuluu tänään. Oma rutistukseni ylioppilaskirjoitusten saralla loppui toissapäivänä lyhyen vieraan kielen, ranskan, kirjoittamiseen, ja seuraavaksi mulla on aikomuksena lähteä harjoittelemaan työelämässä olemista. Välivuosi opiskelusta on mun kohdalla ihan suunniteltu juttu, sillä mulle tämä opiskeleminen ei aina ole ollut aivan itsestäänselvyys. Nyt on aika hetkeksi hengähtää, kerätä kaikki kimpsut ja kampsut kasaan, ja vasta sitten lähteä suuntautumaan uudestaan uudella puhdilla ja puhtaalta pöydältä. Tuoreimmat kuvioni muuttavat myös fyysistä olinpaikkaani: on aika sanoa hetkeksi hyvästit Salolle, ja palailla kotikonnuille rannikolle. 

Entäs treenit ja urheilupuoli? Samalla vanhalla polulla ollaan edelleen, eli mut kyllä löytää edelleen sieltä hikiseltä kuntosalilta kyykkytangon tai leuanvetojen kanssa puhisemisesta. Lisäksi mun valmennuskuviot ovat keskittyneet Saloon, joten ihan heti eivät kaikki salolaiset pääse musta eroon... (Sori erityisesti tytöt A, D, T, F, O ja R - tämä remmi saa käyttää muhun pahimpia mahdollisia torjunta-aineita, jotta saavat karkotettua mut...♥) Treenit ovat olleet mulle oikea pelastus kaiken opiskelustressin lomassa, sillä ne ovat mulle ehdottomasti se paikka, missä ei tarvitse miettiä mitään ylimääräistä. Kirjoitusten loputtua olen nyt tällä viikolla päässyt koeajamaan taas uutta saliohjelmaa, ja huomenna mennään eikä meinata H:n kanssa jalkatreenin merkeissä! Jaiiks, ehkä ihan vähän odotan tuota treeniä...

Ruokailu mulla ei ole juuri muuttunut, hiukan saatiin alkuvuodesta nostaa ruokamääriä. En edelleenkään kikkaile ruuan kanssa, vaan syön puhdasta kotona tehtyä ruokaa noin 3000 kalorin edestä päivittäin, ja joskus munkin naamariin eksyy palan painikkeeksi suklaan palanen jos toinenkin.  Mäkään en noudata aivan ehdottoman tiukkaa linjaa, mutta silti puhtaalla ja monipuolisella mun moottori toimii parhaiten ja ajatus kulkee. Miksipä siis muuttaa toimivaksi todettua? 

Loppuun mun on vielä aivan pakko lausua muutama kiitoksen sana. Nimittäin...meidän sali on niin huikea paikka, että ihan heti ei samanlaista yhteishenkeä ja härskiä läpänheittoa löydä muista saliympäristöistä. Meillä ei todellakaan kainostella suoraan sanomista tai mustaa huumoria, ja on ihan oikeasti saavutus, ettei mulla vielä koskaan ole jäänyt treeniä tekemättä nauramisen aiheuttaman vatsalihaskrampin vuoksi. Ikävä tätä jengiä kohtaan tulee olemaan i s o, mutta kiitos Hannan, on mulla erittäin hyvä syy palata GFC:lle valmentajan valvovan silmän alle aina säännöllisin väliajoin. Kiitos koko GFC - kaikesta. Kuten jengi GFC:llä tietää, on tuo Salon punttihirmujen pyhättö ja jokaisen harakiriä suunnittelevan ihanan iloisen ryhmäliikkujan vakipaikka mulle kuin toinen koti... GFC:llä on suuri ja lämmin sydän, ja sinne on aina hyvä palata.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Blogi tästä pikkuhiljaa heräilee, ja toivottavasti teistä edes jokunen olisi jaksanut jäädä roikkumaan tämän likan menossa mukana siellä ruudun toisella puolen, vaikka tammikuun lopulta olenkin pitänyt radiohiljaisuutta. Aurinkoista kevään alkua joka iikalle - palataanhan pian! ♥

xx Lotta