Valintoja

Ei ole olemassakaan oikeita ja hyviä, tai vääriä ja huonoja valintoja. On vain valintoja. Jokainen meistä tekee omasta valintansa.

http://weheartit.com/entry/221519078/search?context_type=search&context_user=katerinidio&page=5&query=choise

Harrastan lajia, fitnesstä, joka on nykypäivänä alkanut saada yhä enemmän ja enemmän näkyvyyttä, erityisesti median ansiosta. Usein sellaiset ihmiset, jotka eivät ole erityisesti asiaan vihkiytyneitä, näkevät lajin hyvin tiukat kehykset elämälle asettavana. Tätä lajia pidetään helposti todella kurinalaisena ja vapauden mahdollisuuksia rajaavana. Tiesittekö mitä? Kaikki edellä mainittu on täysin totta. Olisi hölmöä väheksyä työmäärää, jonka urheilija tekee paitsi kisoihin valmistautuessaan myös niiden ulkopuolella. Harjoituksissa on käytävä, kehoa on puskettava toisinaan aivan äärirajoilleen, ravinto ja lepo on optimoitava, arjen muu kuormittavuus otettava tarkemman syynin alle myös, eikä kaikkiin kissan ristiäisiin valitettavasti voi juosta helmat vilkkuen. Huomionarvoista olisi kuitenkin oivaltaa, ettei näitä piirteitä voi leimata ainoastaan fitnessurheiluun. Kysyitpä sitten mestis-tasolla pelaavalta lätkänpelaajalta, kovatasoiselta lentopalloilijalta, tai sitten fitnessurheilijalta, tekeekö hän joskus tylsiltäkin tuntuvia valintoja elämässään asettaakseen lajinsa etusijalle, on vastaus varmasti kyllä. Joka ikiseltä tavoitteellisesti urheilevalta vaaditaan kykyä osata kieltäytyä tarpeen vaatiessa. Tavoitteellisesti urheilevaa ei välttämättä nähdä joka viikonloppu baareissa, hänellä saattaa olla omia eväitä sekä lenkkitossut mukana matkan päälläkin, ja joskus hän voi mennä nukkumaan totuttua aikaisemmin, koska kovilla kierroksilla käyvä kroppa huutaa lepoa. Mutta entä sitten, jos ei ole edes kilpaillut, ja elää silti samantyyppistä "tiukan linjan" elämää?

Mä itse en ole koskaan kilpaillut fitnesslajeissa. En ole sipsutellut lavoilla vain korkkareilla, pikkuriikkisillä bikineillä ja lukuisilla rusketuskerroksilla varustettuna esittelemässä pakaroita, jotka näyttävät kuvien perusteella muhkeilta ja pyöreiltä, mutta ovatkin todellisuudessa kuin kaksi kivikovaa hernettä, tai vatsalihaksia, joita vasten pyykkiä pesemällä Vanish'kin jää kakkoseksi. En ole vetänyt itseäni alle 10 prosentin rasvoihin tai niksauttanut selkänikamia vahingossa paikoiltaan poseerauksia harjoitellessa. Viimeksi risteilylle lähtiessäni pari kuukautta sitten en kieltäytynyt tarjottavista (juotavasta tai syötävästä...), enkä voi vastustaa äidin sänkyni päälle tuomaa Irtosnacks-pussia viittä minuuttia kauempaa. Rakastan nostaa rautaa, mutta rakastan myös sitä ihanan rentoa fiilistä ihan vain rauhallisten venyttelyiden jälkeen. 

Kouluun olen kuitenkin kantanut lukion tokalta vuosikurssilta lähtien omat evääni. Salitreeneihin meneminen on voinut olla syy siihen, miksi en ehdi kahville, ja valmentajan kanssa sovitut treffit menevät käytännössä aina kaikkien muiden vapaaehtoisten tapahtumien edelle. Treeniä en jätä heppoisesta syystä kesken, saati sitten skippaa koko treeniä. Maksan pääasiassa itse valmennusmaksuni, salikorttini, treenikamani sekä lisäravinteeni, vaikkakin äidin vakkarijoululahja mulle on aina jokin treenivaate- tai varuste. Joskus lompakon pohjaan on revennyt jostain syystä niin kammottava reikä, että sen läpi voisi luultavasti sukeltaa kohtisuoraan alas Afrikan mantereelle. Tällöin on budjetoitava: kaupan rekillä killuvia upeita farkkuja ei voi heittää kassalle euforisessa materialismionnen puuskauksessa, vaan rahat on luultavasti sijoitettava uuteen palautusjuomapurnukkaan. Jee. 

Miksi kummassa sitten elän joidenkin mielestä niin kurinalaisesti ja harkitusti, jos en kerta ole koskaan kisannutkaan? Lihastakaan ei paljaalla silmällä katsottuna ole juuri tullut: sama riisitikku kuin aina ennenkin. 

Niin... Asia ei välttämättä aukea kaikille lukijoilleni samalla tavalla kuin sen itse käsitän, mutta tahdon yrittää selittää. Kyse ei nimittäin ole siitä, ettäkö tahtoisin väen vängällä olla porukan nirppanorkka ja tiukkapipo. Mulla ei ole ananasta takalistossa, vaikka kieltäytyisinkin alkoholitarjoilusta tai karkkipussista. Mulla vain on tavoite, unelma. Päämäärä, jota kohti kulkiessani olen valmis ylittämään ylitsepääsemättömiltäkin tuntuvat esteet, puskemaan vastatuuleen ja kokeilemaan omia rajojani. Kyse on mentaliteetista, johon luultavasti muutama muukin kovan tavoitteen omaava urheilija pystyy siellä ruudun takana nyt samaistumaan. 

Toinen seikka, joka valintoihini tietysti vaikuttavat ovat, aivan niin kuin kaikilla muillakin, omat taustani. Lyhyestä virsi kaunis ja long story short, minä kyllä tiedän, mitä on elämä, jota pystyy elämään vain tietyllä tavalla ja tiettyjen raamien mukaan. Tiedän, koska sen mukainen elämäntyyli liian pitkään jatkuessaan, on vienyt erityisesti aivan liian monta nuorta tyttöä, mutta myös poikaa, siihen kauniisen, hiljaiseen paikkaan, josta ei ole paluuta. Julkilausumaton epäilys siitä, olenko minäkin yksi heistä, joiden kohdalla tuo pirulainen on vieraillut, saa nyt vahvistuksensa. Kyllä, minullakin on ollut syömishäiriö. Auki kirjoitettuna se kuulostaa todella rajulta, ja saa monet nousemaan varpailleen, koska viimeistään nyt on luultavasti parempi heittää hiukan kapuloita tämän neidin rattaisiin ja saada mut luopumaan tavoitteistani. Not so great idea.

Jos kuitenkin olit oikein tarkkaavainen, puhuin taustoistani - en siis siitä, mitä elämäni tänä päivänä, juuri nyt on. Se on nimittäin hyvin, hyvin erilaista. Syömishäiriön aikaan elämäni oli totisesti kovassa myllerryksessä, ja pääsin tuosta ikävästä veikkosesta onneksi eroon kuitenkin verrattain melko nopeasti (kiitos perheeni ja lähimmäisteni, joihin voin luottaa kuin kallioon...♥) - vain parissa vuodessa. En voi väittää, etteikö kokemus vaikuttaisi elämääni enää koskaan, koska se ei pidä paikkaansa. Sairaudesta voi selvitä, sen voi jättää taakseen ja siitä voi parantua, mutta irti muistoistasi se ei päästä irti koskaan. Ei, niin kuin ei mikään muukaan astetta raffimpi kokemus elämässä, olipa se sitten ongelmia päihteiden tai ihmissuhteiden kanssa, väkivaltaa tai kiusaamisen kohteeksi joutumista... Voisin puhua tästä aiheesta hamaan loppuun saakka, mutta tämän postauksen punaisen langan säilyttääkseni, jätän nyt asian käsittelemisen tältä erää tähän. Tahdon silti sanoa, että taustoistani sisuuntuneena ja elämänarvoni melko lailla uuteen järjestykseen asettaneena, tiedän nyt hyvin selkeästi, mitä tältä elämältä haluan, ja kenet siinä tahdon haastaa. Mulle fitnessurheilu ei tuo haastetta pelkästään mahdollisia kisakumppaneita kohtaan, vaan se haastaa mut itseni. 

Fitnessurheilu ei nimittäin ole niin mustavalkoista, kuin yleensä luullaan. Ajatukset siitä, että fitnessurheilijan arki on vain kana-riisi-linjan ja salin täyteistä, ovat melko sumein linssein tiirattuja. Minut fitness lajina on haastanut voittamaan pelkojani, oppimaan terveellisempiä elämäntapoja sekä ottamaan etäisyyttä liian tiukoista säännöistä ja monotonisuudesta. Fitnessurheilussa nimenomaan painotetaan ravinnon monipuolisuutta sekä energiansaannin riittävyyttä sekä kilpailu- että kilpailujen ulkopuolisella harjoituskausilla. Kisadieettiäkään ei voida vetää aivan minimaalisilla kaloreilla ja hurjalla treenimäärällä, sillä kroppa sanoo melko vilkkaasti kiitti mulle riitti, jos sitä kohtelee kaltoin. Fitnekseen ei voi myöskään lähteä mukaan, jos oma henkinen balanssi ei ole ihan kohdillaan, eikä elämää uskalleta elää. Haluaisin lopuksi vielä myös huomauttaa, ettei fitnessurheilijan kisakunto tietenkään ole terveellinen, koko vuoden ympäri pidettävä kondis. Kuitenkin, onko loppujen lopuksi mikään kilpaurheilu äärirajoilleen vietynä terveellistä?

 Olen itse todella kiitollinen rakkaalle valmentajalleni, koska hän tuntee mun taustani erinomaisen hyvin ja puhumme kaikesta, myös menneisyydestäni, avoimesti ja luottamuksella. En kaunistele puheitani Hansun kanssa keskustellessani, koska ei mun tarvitse. Valkulle voi, saa ja myös pitää olla täysin rehellinen! Senpä vuoksi uskallan lähteä tavoittelemaan unelmiani juuri H:n kanssa - tuo nainen osaa sanoa mulle jyrkästi ei, mutta myös taputtaa olalle ja sopivassa välissä vähän kehaistakin.  Joten, kiitos H. ♥

xx Lotta

Oletko aamu- vai iltatreenaaja?

Glad påsk!

En tiedä teistä muista, mutta mulla ainakin käy joka ikisen juhlapyhän aikaan niin, että viikonpäivät menevät totaalisen sekaisin. Eilen elin maanantaissa, ja tänään olin perjantaissa - kunnes todellisuus läjähti päin kasvojani, ja almanakka kertoikin tänään olevan sunnuntai. Mmjaaa...

Vaikka pää onkin ollut melko pyörällä päivistä, olen kuitenkin treenivihkon merkintöjen mukaan eksynyt normitapaani neljästi puntteja nostelemaan tämän viikon aikana. Juhlapyhien lisäksi omaa pääkoppaani on sekoittanut merkittävästi muuttunut arkirytmi - erityisesti juuri niiden treenien osalta. Nimittäin, nyt se tyttö, joka oli aina viimeistään kello 11 mennessä jo päivän treeninsä tehnyt, on nyt ollut salilta valmis vasta ilta-kahdeksan aikoihin! Päiväni ovat varattuja pääasiassa kello 10 ja 17 välillä, joten salille suuntaan aina vasta pakollisten menojen jälkeen. Koska ennen treeniä on kuitenkin kiduksiin vedettävä myös jotakin nopeasti sulavaa, energiapitoista evästä (jotta rauta myös oikeasti liikkuu), olen lämmittelemässä vasta noin klo 18 aikoihin. Olenkin pistänyt merkille muutamia asioita, jotka tämän päivän tehtäväjärjestyksen täydellinen muuttaminen on saanut aikaan, joten listataanpas alas muutoksen hyvät ja huonot puolet!

AAMUSALI

+ alla on hyvät yöunet ja riittävän iso satsi apetta aamupalalla, jonka ansiosta et ole liian täysi, muttet myöskään joudu treenaamaan mouruavalla mahalla
+ kun salilla käy heti aamusta, on päivän ensimmäinen askare jo tehty, ja hien pintaan saaminen on herättänyt sinut hyvin valmiiksi loppupäivää varten
+ salilla hiljaista ja rauhallista, eli keskittymiskyky virittyy täydelliseksi ilman hälyistä ympäristöä!
+ laitteisiin ei tarvitse jonottaa, vaan voit siirtyä sulavasti liikkeestä toiseen
+ käsi- ja levypainoja riittää vaikka muille jakaa


- väärällä jalalla sängystä ponkaistessa aamusali ei todellakaan nappaa, vaan tekisi mieli näyttää koko hommalle kansainvälistä käsimerkkiä
- jos aamupala ei meinaa millään upota, ei treenille myöskään välttämättä ole kovin häävisti energiaa
- huonosti nukutun yön jälkeen ainoalta oikealta vaihtoehdolta tuntuu usein vain yksinkertaisesti kääntää toista kylkeä ja jatkaa itsepäisesti torkkumista
- aamupäivällä salit ovat usein myös iäkkäämmän väestön suosiossa, joka sinällään on todella arvostettavaa ja ihana asia, mutta toisaalta... ne reiden ojennus- ja koukistuslaitteet ei mene keinutuolista, eikä niissä ole tarkoitus uinua hamaan ikuisuuteen asti

ILTASALI

+ salilla todellakin on yleensä tekemisen meininkiä, kun töistään tulleet punttipetet- ja pirkot suuntaavat raudan kolistelun pariin, eli et voi välttyä motivoivalta ympäristöltä - "jos tuo jaksaa, niin kyllä mäkin!!"
+ varmistaja viimeisimpiin tukaliin toistoihin tai uusien enkkapainojen paukuttamiseen löytyy takuulla
+ monesti kaverit tuppavat käymään mielummin ilta- kuin aamusalilla töiden/koulun/vuorokausirytminsä vuoksi, joten kun epätoivo ja väsymys iskee, on kaverin helppo nakittaa itsensäkin mukaan treenille
+ tieto siitä, että sali on omaa vapaa-aikaa ja tekemistä, josta oikeasti nauttii, tekee treenaamisen ajatuksesta mukavamman, vaikka jalka meinaisikin painaa

- niin... ne käsi- ja levypainot saattavat huidella teillä tietämättömillä päiväsaikaan käyneiden treenaajien myötä
- toisinaan on pakko koputtaa tuntematontakin tyyppiä olalle, ja kysyä, olisiko laitteessa mitenkään mahdollista vuorotella (varmistamis- avun tarpeella on joskus muuten todella näppärää vedota siihen, että pääsee itsekin haluamaansa laitteeseen!)
- jos salille on samana iltana eksynyt extra paljon populaa, voi tilasta joskus tulla hieman puutetta (esimerkiksi askelkyykkykävely- rundia ei välttämättä voi suorittaa ihan ympäriinsä salia)
- joskus siunaantuu niitäkin iltoja, kun päivän muut askareet ovat vaan simppelisti verottaneet normaalia enemmän voimavaroistasi, eikä energiat ja keskittymiskyky ole ihan kohdillaan iltatreeniä varten. Tällöin toimin itse niin, että skippaan suosiolla koko treenin ja menen kotiin lepäämään - salille ehtii joku toinenkin päivä, mutta ehjiä raajoja meillä on vain rajoitetusti. Niitä en kovin mielelläni lähtisi ehdoin tahdoin rikkomaan huonon keskittymiskyvyn tai hitaantuneen reaktionopeuden vuoksi esimerkiksi pudottamalla levypainon varpaille...

Toistaiseksi käyn nyt siis tällä erää iltaisin treenaamassa. Pelkäsin aluksi, etten jaksaiskaan treenata illalla, koska väsähdän melko helposti iltaisin ja olen yleensä porukasta aina se, joka kuukahtaa kesken kaiken. Yllättävää kyllä, iltasalit ovat kuitenkin maistuneet nyt paremmin kuin hyvin! Välillä olen saanut myös totisesti motivoivaa treeniseuraa, joka on kyllä saanut treeneistä entistä makeampia. Kuinka moni teistä suosii mielummin ilta- kuin aamusalia, tai toistepäin?

 xx Lotta

Ruokaa ruokaa, mulle tuokaa!

Hej på er alla! 

Täällä ollaan nyt rantauduttu takaisin länsirannikolle, ja ensimmäinen päivä töissäkin jo takanapäin. Täytyy sanoa, että olen todella innoissani työkuvioistani! Ilmapiiri töissä on mielettömän mukava, ja apua saa heti kun hiukan hihkaisee - ihan huippua. Käytiin myös eilen ihanan ystäväni J:n kanssa vetämässä uudella kotisalillani lyhyt ja ytimekäs jalkasetti, jonka päälle tein vielä itse olkapäitä ja vatsaa. Siellä se blondikaksikko kuulkaa harppoi kuoleman askelkyykkyjä pitkin salia possujunassa - jättäen mitä luultavimmin jälkeensä sellaisen hikinoron, että olisi melkein mopille ollut tarvetta... Tuon treenin jälkeen haluttiin molemmat saada palautuminen hyrähtämään oikein kunnolla käyntiin, joten kun pukkariin päästiin, niin toinen korkkasi palautusjuoman ja toinen alkoi natustamaan banaania. Salilta ulos astuttuamme alkoi tomera sotasuunnittelman rakentaminen treenin jälkeistä muonaa kohtaan, koska kuten arvata saattaa, oli nälkä kotiin päästessä jo alkanut nostaa päätään. Ruuasta haaveillessani tulin ajatelleeksi, että tästäpä saakin hyvän postauksen aikaan!

Millä perusteilla ravitsemuksen niin hurjan tärkeä rooli palautumisen kannalta voidaan ylipäätään selittää?
Erityisesti sykettä korkealle nostavissa treeneissä, joissa tulee räjähtäviä liikesuorituksia tai käytetään raskaita kuormia, lihaskudos vaurioituu ja repeytyy (lihaskatotila=katabolinen tila). Kyse on täysin fysiologisesta reaktiosta eli sitä ei kannata teorian kannalta pelästyä! Treenistä aiheutuneita vaurioita lähdetään aina ensisijaisesti korjaamaan välittömästi treenin jälkeen levon ja ravinnon avulla. Kun keho saa nopeasti treenin jälkeen rakennusaineita soluille, se pystyy käynnistämään korjaustyöt (solujen rakenneosat lisääntyvät eli lihaskudos lähtee kasvattamaan pinta-alaansa ja lihas kasvaa=hypertrofinen tila). Tässä tärkeintä roolia näyttelee aluksi ruokavalio ja ravinnon riittävän nopea saaminen. 

Nykypäivän urheilumaailmassa treenien jälkeistä palautusjuomaa suositellaan vahvasti. Vaikka palautusjuomasta onkin monien tutkimusten mukaan aitoa hyötyä, niin muistattehan, ettei mitkään palautusjuomat tai protskupatukat korvaa oikeaa ruokaa!!! Jos kuitenkin olet tavoitteellisesti treenaava, harjoittelusi on kova tehoista ja raskasta, tai jos esimerkiksi tiedät treenin jälkeisen ateriaisi myöhästyvän, on palkkari todella fiksu ja näppärä keino antaa keholle aineksia palautumiseen vikkelästi. Palkkarin kokoaminen ei kuitenkaan kiidätä sinua kemistien maailman huipulle, vaikka ainesten  punnaaminen täydelliseksi komboksi onkin tarkkaa linjaa noudattavalle aina yhtä kutkuttavan tuntuista. Siitä nimittäin tietää, että kohta muuten mennään eikä meinata! ;) Punnitsemista ei tarvitse eikä välttämättä kannatakaan harrastaa joka kerta, mutta ensi alkuun se helpottaa oikeiden määrien oppimista jatkossa silmämääräisesti. 

(https://www.google.fi/search?q=me+making+food&espv=2&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiEi661p4rTAhUDiywKHSdYDakQ_AUIBigB&biw=1242&bih=602#tbm=isch&q=food+and+science&*&imgrc=T_WqhzAKATvVQM:)

Mistä palautusjuoma muodostuu?
Palkkarin rakentaminen on varsin simppeliä: toiset tykkäät käyttää välittömään palautukseen esimerkiksi proteiinijuoma + banaani-yhdistelmää, mutta koska toiset taas eivät saa mitään kiinteää alas heti treenin jälkeen, on tuo pieni hiilariannoskin helpompi kulauttaa alas nestemäisessä muodossa. Hiilareita tarviin palautusjuomaan proteiinin kaveriksi sen vuoksi, että hiilihydraatit nopeuttavat proteiinin iimeytymistä huomattavasti. Jos et siis ole kiristelykaudella tai jostain syystä hyvin vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, niin älä jätä hiilareita huomioimatta palautusjuomassa. llman hiilihydraatteja proteiinien imeytyminen on hitaampaa, mikä hidastaa palautumisen alkamista entisestään. Proteiinin ja hiilihydraatin suhde palautusjuomassa tulisi tavallisessa tilanteessa (pois lukien dieetit, kiristelyt, jne.) olla 50/50. Jos tahdot lisätä palautusjuomaasi hiilareita mielummin nestemäisessä muodossa, voit hyvin humpsauttaa proteiinijauheen sekaan hieman maltoa, joka on puhdasta hiilihydraattivalmistetta. Mikäli käytät palkkarissasi yleensä 1 scoopin verran proteiinijauheutta (~30gr), lisää perään toinen scoopillinen maltoa (~30gr). (Huomaathan, että joskus maltopurkkien omat scoopit ovat isompia kuin protskupurkin mukana tultavat, minkä vuoksi ensi alkuun voi olla helpompi punnita ainesosat, jotta osaa myöhemmin arvioida ne silmämääräisesti!) Kun keho on saanut tämän pienen energiapiikin palautusjuomasta, häämöttää edessä vielä noin tunnin päästä treenistä nautittava, ihan oikeasta ruuasta koostuva ateria. 



(https://www.google.fi/search?q=make+muscle+grow&espv=2&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiM6_L4qIrTAhUHKywKHYFZCDYQ_AUIBigB&biw=1242&bih=602#tbm=isch&q=make+muscle+grow+cartoon&*&imgrc=ExPx9nyMjw8QZM:)


Millaisia ravinnonlähteitä itse palautusaterialle kannattaisi valita?
Palautusateria koostuu hyvistä ja laadukkaista ravinnonlähteistä rakennetusta kokonaisuudesta, jossa, lajisi ja harjoittelusi intensiteetin mukaan, on oikea balanssi hiilarien, proteiinien ja rasvojen välillä. Palautusaterialla on parempi jättää rasvat minimiin, sillä rasva hidastaa hiilihydraattien imeytymistä. Mikäli siis ateriasi on kovin reippaalla rasvamäärällä varustettu, ei hiilarit pääse niin tehokkaasti imeytymään, joka lykkää myös proteiinien imeytymistä. Valitse palautusateriallesi siis pääroolia näyttelemään mieluiten jotakin itsellesi mieluinen, mahdollisimman vähärasvainen proteiininlähde ja jokin lisäke hiilihydraatinlähteeksi. 

Proteiinien lähteeksi esimerkiksi: kanaa, kalaa, paistijauhelihaa, kananjauhelihaa, valkuaisia tai kasvissyöjille esimerkiksi soijarouhetta. Proteiinia olisi hyvä saada palautusaterialla ihan saman verran kuin päivän muillakin aterioilla: noin 20-35 grammaa, harjoituksestasi ja lihasmassasi määrästä riippuen riippuen. Aerobisen suoritteen jälkeen proteiinien tarve on pienempi kuin raskaan lihaskuntotreenin jälkeen. 
Hiilihydraatit voi napata vaikkapa riisistä (tumma, valkoinen tai sekoitus), pastasta (tumma tai vaalea), bataatista, perunasta, muussista, ohrasuurimoista, riisikakuista tai leivästä, ja palan painikkeeksi voi vielä haukata jonkin hedelmän tai lasin tuoremehua, jos treeni on ollut erityisen kuormittava. Puhtaita hiilihydraatteja pitäisi saada treenin jälkeen omista lähtökohdistasi riippuen 30-80 grammaa, eli esimerkiksi riisiä (kuivapaino) 40-100 grammaa. Lisäksi palautusaterialle kuuluvat myös vihannekset, ja niitä onkin hyvä muistaa sisällyttää päivän molemmille läpimille (tai mahdollisesti useammillekin) aterioille! Ruokajuomaksi riittää useimmiten pelkkä vesi, mutta jos olet tottunut käyttämään maitoa, voit hyvin huuhtoa sapuskan alas silläkin. 

Ja nyt - ruokapöytä kutsuu! 

xx Lotta