KUKA TAHTIPUIKKOA HEILUTTAA?

Kuten tiedätte, mulla on oman tekemiseni takana - valvovana ja vaativana silmäparina - ammattitaitoinen valmentaja. Moni on kysynyt, kuka mua sitten oikein valmentaa, millaista valmennukseni on, mitä se maksaa ja kuka sen maksaa, ja miten homma ylipäätään toimii. Ensinnäkin, minua valmentaa Hanna Saario, IFBB body fitness -kilpailija, äiti, intohimoinen treenaaja ja puhtaalla maalaisjärjellä varustettu nainen. Juuri nyt Hanna valmistautuu vuoden 2017 kisarupeamaan, päätähtäimenään Ranskan MM-skabat. Lisää tämän supernaisen arjesta ja kisavalmisteluista voit lukea hänen blogistaan.
Valmennussuhteessa Hannan kanssa ei hifistellä, vaan asiat tehdään yksinkertaisen kaavan kautta toimiviksi todettuja tapoja hyödyntäen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että mun ruokavaliosta ei löydy spirulinaa, viherjauheita tai pitkää listaa lisäravinteista enkä välttele maitoa tai gluteenia vain, koska valmentaja niin suosittelisi. Toki voisin rikastaa ruokavaliotani entisestään kaikilla elimistöni tasapainoa edistävillä ravintoaineilla, mutta ensisijaisesti painotus on ravitsevassa monipuolisessa ja riittävästi energiaa antavassa ruokavaliossa. Myös mun treenini noudattavat aika simppeliä linjaa, ja isojen liikkeiden jälkeen erilaista ärsykettä haetaan toisinaan supersarjoista ja toisinaan erilaisista palautusajoista, aina vähän sen hetkisestä ohjelmasta riippuen.  Kuitenkin, myös treeneissä on aina vähän säätövaraa, eikä mun ole pakko mennä ohjelman mukaisesti ihan joka ikinen kerta, jos jostain syystä en halua tai pysty. Juju piileekin siinä, että mä en tahdo alkaa säveltämään omiani kun treenaan, eikä mulla ole mitään erityisestä syytä karsia tai lisätä jotain spesifiä ruokavaliooni tai siitä pois. En myöskään normaalisti treenaa neljää kertaa enempää viikossa salilla, ellei sellaisesta ole sitten puhuttu koutsin kanssa tai ellei extrasalikäynti ole tullut extempore-ideana/kaverin ehdottamana. 

kuva: Mike Sirén

Valmennukseen kuuluu olennaisena osana tietysti myös koutsin säännöllinen treffaaminen yhteistreenien, kehityksen seurannan ja kuulumisten vaihtamisen siivittämänä sekä viikottainen yhteydenpito sähköpostitse. Kirjoittelen joka viikon alussa valkulle rapsan edellisen viikon kuvioista, ja siinä kerron kaikesta kaiken. Kerron, mitä paino oli aamulla tyhjällä vatsalla, miten sillä hetkellä käytettävissä olevan treeniohjelman kontrolliliikkeet viime viikolla etenivät, mitä mulle kuuluu, paljonko on töitä, maistuuko ruoka ja toimiiko aineenvaihdunta, mitä puuhasin viikonloppuna ja ehdinkö levätä tarpeeksi. Kontrolliliikkeet ovat treeniohjelmassa sellaisia liikkeitä, joiden kehityksen seuraaminen on helppoa ja kertoo paljon. Näitä liikkeitä ovat esimerkiksi mun uudessa ohjelmassani etukyykky, pystypunnerrus ja leuanveto. Näissä liikkeissä pienikin lisäys voi tuntua aika raskaalta, joten kun kuormaa voidaan lisätä, on edistys oikeasti merkittävää!  

Hanna on mulle ystävä, ja silti auktoriteetti. Tämä nainen ei koskaan tuomitse, ja hän on nähnyt hyvin läheltä mun hankalatkin elämäntilanteet. Ennen kuin valmennus alkoi lähes vuosi sitten syyskuussa 2016, olin ilmoittanut Hannalle jo valmiiksi kuukauksia etukäteen, että sitten kun hänelle tulee tilaa valmennettaviin ja hänen oma elämäntilanteensa sen sallii (ei esimerkiksi juuri isojen kisojen lähettyvillä), niin olisin halukas lähtemään remmiin mukaan. Niin Hanna sitten laitteli viestiä tai juteltiin salilla, en muista kummin päin se meni, että nyt olisi asiakkaissa tilaa ja hän haluaisi tosissaan ottaa mut valmennettavakseen. Hyvää kannattaa siis odottaa! Olen onnekas siitä, että mulla on niin välittävä ja aidosti hommassa mukana oleva valmentaja kuin Hanna. Tuo tyyppi on myös luvannut valmentajakseni vaikka muuttaisin Kiinaan saakka, joten tästä valmennussuhteesta en luovu ihan heti. 

Se minkä valmennus antaa, sen se myös taloudelliselta kannalta katsottuna ottaa. Valmennus ei ole ilmaista, mutta sen hinta riippuu täysin siitä, millaista valmennusta asiakas tarvitsee. Riittäkö, että tehdään vain uudet ruokavalio- ja treeniohjelmat (tai vain jompikumpi), tarvitaanko säännöllistä seurantaa sekä tukea ja kannustusta, onko kyseessä elämäntapamuutoksen aloittava asiakas vai jo kokenut treenaaja? Onko asiakkaalla omia tavoitteita, kuten painonpudotus, tai kuten mun tapauksessa, massan lisääminen hallitusti, tai mahdollisesti jokin kilpailullinen tavoite? Hinta voi ihan oikeasti vaihdella asiakkaan lähtökohdista ja tarpeista sekä valmentajasta riippuen parista sadasta eurosta pariin tuhanteen euroon vuodessa. Kuitenkin, suhteessa moneen muuhun lajiin näkisin oman valmennukseni kaikkine saatavineen aika edullisena verrattuna esimerkiksi SM-tason lätkään.
Omista valmennuskustannuksistani vastaa minäitse. Maksan itse myös lisäravinteeni, treenivaatteeni ja muut mahdolliset tilpehöörit. Ensimmäiset kuukaudet valmennustani tukivat taloudellisesti vanhempani, ja siitä olen heille mielettömän kiitollinen. En olisi koskaan pystynyt kehittymään tällä tavalla ilman Hannaa, enkä varmasti olisi saanut pidettyä kaikkia palasia kasassa viime vuonna, kun stressitasot huitelivat ajottain ihan pilvissä (kiitos abivuosi...).

Tällä hetkellä urheiluelämässäni kaikki sujuu hyvin, ja kehitystä saadaan aikaan askel kerrallaan. Uutta treeniohjelmaa olen vihdoin päässyt sisäänajamaan tällä viikolla keventelyn jälkeen, mutta joka liikkeessä olen vienyt vain yhden sarjoista loppuun asti. Tämä ihan vain sen vuoksi, että kevyt viikkoni ei ollutkaan kropalle ihan niin kevyt kuin oli tarkoitus, joten tämäkin viikko otettiin vielä vähän rauhallisemmin. Fokus tekemiseen on kuitenkin vahva ja tavoitteena tällä hetkellä on yksinkertaisesti kasvaminen. :D Mulle vaikeinta on saada jalkoihin lisää lihasta, mutta fakta on, että loppujen lopuksi kova työ palkitaan aina. Nykyisessä treeniohjelmassani jalkoja taotaan edelleen kahdesti viikossa (niin kuin olen pitkän aikaa jo tehnytkin), mutta myös olkapäät saavat aika kovaa kyytiä. Siinäpä sitä onkin taas tavoitetta kerrakseen! Kiirettä en pidä muutenkaan mihinkään suuntaan, mutta toki visio paremmasta minästä on koko ajan kirkkaana mielessä - ja tämä tavoite jos jokin motivoi!


Ja hei, arvatkaapa mitä... Tämä likka lähteekin huomenna viikon päiviksi haistelemaan aivan uusia tuulia, sillä yliopisto Jyväskylässä alkaa jo tiistaina - jaikss!! Avoimin mielin ja ystävä kainalossa tästäkin reissusta tulee kuitenkin varmasti naurun täyteinen ja ikimuistoinen. Kotiin on silti palattava jo ensi viikonloppuna, sillä töitä olisi taas luvassa sitä seuraavalla viikolla eteläisen Suomen maisemissa. Pitäkäähän te chilli sunnuntai siellä kuvaruudun toisella puolen ja nauttikaa ulkoilmasta, niin mä yritän saada kaikki tarvittavat muuttokamani viimeistäkin sukkaa ja hiuspinniä myöten kokoon... ♥

xx Lotta

Kuvat: Janina Rautio

IHAN ROMUNA

 Jep, juuri sitä tällä hetkellä olen - ihan romuna. Olin niiiiin kovin suunnitellut, että ensi kerralla postaan syvällisemmin urheilukuvioistani, mutta juuri nyt en valitettavasti vain pääse ajatuksissani niin syville leveleille, että saisin kerrottua teille järkevin lausein uusista jutuista - anteeksi siis siitä... Tuntuu, että omat ajatukset on jotenkin ihan sumussa tällä hetkellä paitsi kuluneen viikon, myös ennen kaikkea Turun surullisten tapahtumien vuoksi. En halua ottaa sen enempää osaa tuohon kohuun, joka eilisen tapahtumien ympärillä pyörii, mutta on varmasti sanomattakin selvää, että tuo tumma pilviharso, joka sen johdosta on Suomen päälle asettunut, ulottuu niin valtion etelä- kuin pohjoiskärkiinkin. Otan osaa kaikkien läheisten menetyksiin, ja toivon jokaiselle meistä tämän maan rajojen sisällä turvallisempaa ja onnellisempaa jatkoa. 

https://www.google.fi/search?q=life+quotes&sa=X&tbm=isch&tbo=u&source=univ&ved=0ahUKEwinguHttuPVAhUEJlAKHePzCcoQsAQIIw&biw=1366&bih=662#imgrc=EAk0giqCEwgcAM:

Mitäs tänne noin muuten kuuluu? Kuten kerroin, on olo tällä hetkellä aika lailla kuin jyrän alle jääneellä sekä fyysisesti että henkisesti. Jollain kummalla tapaa olin unohtanut (tai viis veisannut...) pitää kevennystä treeneistä sitten kesäkuun alun, koska olivathan treenit luistaneet ihan sairaan hyvin jo pitkän aikaa, ja joka viikko sai vain lisätä kuormaa tai nostaa toistomäärää - mitä sitä siis turhaa lepäilemään, kun hommat kerta pelittää! Viime viikolla kuitenkin treenit alkoivat yht äkkiä tökkimään, pahasti. Vaikka loppuviikosta olinkin saanut taas hyvin treenitatsista kiinni, niin olivat alkuviikon treenit kyllä yhtä suossa juoksemista. Kevennystä oltiin kyllä koutsin kanssa suunniteltu pidettävän jo vähän aikaisemmin, mutta koska itsepäisesti halusin tehdä treenejä töiden vielä niin paremmin salliessa, en halunnut ottaa iisiä, pliis, ei vielä! Tällä viikolla olen kuitenkin tajunnut, että tuo kevennys totisesti tuli tarpeeseen. Olen ollut koko viikon maanantaista lauantaihin töissä, joka ei sinänsä olisi homma eikä mikään, mutta kun työn luonteeseen kuuluu seistä ja kävellä käytännössä koko päivä ja olla palvelualtis, hymyilevä ja energinen, niin toki se verottaa yleisjaksamisesta. Siihen kun lisätään yhden suuntainen työmatkani, johon menee 30-40 minuuttia, niin siinä saa jo laittaa kelloa pirisemään aamulla astetta aikaisemmin. Älkääkä ymmärtäkö väärin, olen todella kiitollinen siitä, että mulla ylipäätään on töitä ja mahdollisuus oman taloudellisen pesämunan kerryttämiseen! Eiköhän meitä kaikkia aina toisinaan väsytä, oli se sitten koulu, työ tai jokin muu taho, joka pistää väsyttämään. 

Tämä duuniviikko on kuitenkin tehnyt kropalle sen, että musta tuntuu kaikkea muuta kuin palautuneelta. Ihan kuin olisin tehnyt raskaita tuplatreenejä joka päivä, vaikka näin ei todellakaan ole. Salikortti ei tällä viikolla ole vinkunut yhtä kertaa enempää ja sekin vain kevyen kaveritreenin vuoksi heti maanantaina, eli tässä on nyt vältetty kaikkea muuta ylimääräistä rasitusta tiistaista lähtien.  Tämän kevennyksen tarkoitushan on nimenomaan ollut antaa hermostolle aikaa palautua ja levätä, joten extra kuormitusta töiden lisäksi en ole itselleni hamstrannut. Toisaalta, henkistä kuormitusta on tullut välttämättömien asioiden, kuten vuokrasopparin, sähköpostiviestien, muuttokamalistan läpi käymisen ja (tuttuun tapaani) jo valmiiksi tulevista kuvioista suunnittelemisen ja tuskaisen pohtimisen vuoksi. Tässä huomaa hyvin myös sen, että aina kun pää ei ole hommassa mukana, ei välttämättä kroppakaan pelitä ihan täydellisesti. Rehellisesti sanottuna oma kunto tuntuu vain pehmenevän pehmenemistään. Suurimmaksi osaksi tämä on kuitenkin vain tunne, joka tulee kun kroppa ja mieli on tarpeeksi väsyneet ja oma silmä sokeutuu itselleen. Summa summarum, kevyt viikko ei ehkä sittenkään ole ollut niin kevyt, mutta minkäs näille voi, tällaisia viikkoja vain tulee itse kunkin eteen aina silloin tällöin, ja seuraavaksi on otettava vähän unta palloon!

Mitäs muuta? Noh, ensi viikolla olisi tarkoitus ajatella uutta ohjelmaa, jossa tulee olemaan vaihtelun vuoksi pitempää sarjaa ja uusia liikkeitä. Jotkin perusasiat säilyvät, kuten kyykky, prässi, pystypunnerrukset, dipit ja leuanvedot, ja se passaa mulle paremmin kuin hyvin. Tykkään pitää asiat suht simppelinä treeneissäkin, mutta nyt pääsen twistaamaan treenien luonnetta hapottavilla, pitkillä sarjoilla ja parilla supersarjalla! Uuteen ohjelmaan tutustumisen vuoksi ensi viikon treenit menee luultavasti vielä vähän kevyemmällä otteella, mutta uskon sen olevan vain parhaaksi, kun tämä tämän viikon kevennys oli nyt vähän vähemmän kevyt. Katsotaan, mitä ensi viikosta tulee! Hyvää treenimieltä myös kaikille sinne ruudun taakse - olkaahan reippaina. ♥

xx Lotta

MUISTILISTA OMILLEEN MUUTTAVILLE - osa 2

Kuten olen tänne blogiinkin kertonut, olin abivuoteni keväällä päättänyt pitää tänä vuonna välivuoden opiskelusta. Mulla oli työpaikka tiedossa pidemmäksikin aikaa ja sain muuttaa hetkeksi takaisin perheeni luokse, joten en ottanut varsinaisesti mitään stressiä tulevaisuudesta. Noh... keväällä kävi kuitenkin niin, että erinäisistä syistä johtuen hain kuin hainkin tosissani yliopistoon, ja kesäkuussa löysinkin itseni jo soveltuvuuskokeista aivan tuntemattomalla paikkakunnalla. Parin viikon odottelun jälkeen sähköpostiini kilahti tieto siitä, että olin saanut opiskelupaikan Jyväskylän yliopistosta varhaiskasvatuksen tiedekunnasta. Ensin olin aivan paniikissa, mitä mun pitäisi tehdä, koska mullahan oli sitova työsopimus reippaasti ensi vuoden puolelle asti Tammisaaressa. Tapani mukaan olin kuitenkin ahne enkä suostunut kulkemaann normikaavoja pitkin, ja otin opiskelupaikan vastaan, mutta pidin myös työpaikkani. En tiedä, miten tämä kuvio tulee tulevaisuudessa toimimaan, mutta aion antaa tälle mahdollisuuden. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että jälleen oli asunnon etsiminen ajankohtaista, koska läsnäolopakkojen aikana en tahdo asua vain hotellissa. Onneksi olen saanut Jyväskylään mukaani erään rakkaan lukioaikaisen ystäväni, joten mulla on jo kämppis plakkarissa! Asuntomme löysimme Jyväskylän ylioppilaskylän välityksellä, ja muuttoomme keskittyvä "must have" -listamme sen kuin pitenee pitenemistään... Tehdäänkö pieni tsekkaus listaamme?

Ensikertaa muuttaessaan kaikkea ei välttämättä tule ihan heti mieleen. Joitakin yksinkertaisia asioita pitää niinkin yksinkertaisina, että unohtaa ne. Älä siis unohda ainakaan näitä asioita, kun päätät lähteä omillesi:

KEITTIÖ:

￫ kahvinkeitin/vedenkeitin

￫ leivänpaahdin

￫ mikro

￫ pannut, padat ja kattilat

￫ perusastiasto eli lautaset (syvät ja matalat), lasit, mukit, veitset, haarukat ja lusikat

￫ patalaput ja pannunaluset

￫ leikkuulaudat & -veitset

￫ juustohöylä & kuorimisveitsi

￫ kananmunaleikkuri

￫ eväsrasioita

￫ tiskiaine, tiskiharja, karhuntassu ja rätti

￫ lieden- ja uuninpuhdistusaine

￫ peruskuivatarvikkeet eli suola, sokeri, kahvi/tee, jauhot, puurohiutaleet, mausteita

￫ hätävaraksi kaappiin näkkäriä, tonnikalaa, tomaattimurskaa, ananasta ja vaikka hernekeittoa!

YLEINEN SIISTEYS

￫ imuri

￫ moppi & ämpäri

￫ puhdistusaineet (katso, mikä aine sopii lattioillesi!)

￫ ikkunanpesulasta- & rätti

￫ wc:n puhdistusaineet + vessaharja

MUU VIIHTYVYYS:

￫ asuntosi koosta riippuen ruokapöytä/muunlainen, riittävän iso pöytä. jonka ääressä mahdut tekemään töitä tai kouluhommia sekä syömään

￫ telkkari ja/tai (jos haluat) radio

￫ sohva, jos sellainen asuntoosi mahtuu, ja mahdollisesti sohvapöytä

￫ silitysrauta- & lauta

￫ matot

￫ verhot (huom! myös pimennysverho, jos haluat nukkua ihan pilkkopimeässä)

￫ seinäkello

￫ liinavaatteet ja isoja sekä käsipyyhkeitä

￫ säilytystilat: lipasto, hylly, kaappi?

￫ vaaterekki, henkarit?

Osaan listan asioista olen heittänyt kysymysmerkin perään, koska kaikki riippuu siitä, mitä kaikkea itse kämppääsi haluat. Ne ovat kuitenkin listassa muistuttamassa niitä, jotka sellaisia asioita ovat omaan asuntoonsa suunnitelleet! Listasta myös aivan satavarmasti puuttuu montakin asiaa, mutta näillä perusjutuilla pääset hyvin ainakin alkuun. :)

Kaiken omaan asuntoon tarvittavan lisäksi uuden asunnon viihtyisäksi tekeminen on omasta mielestäni tärkeää. Kodin täytyy tuntua kodilta, ei vain asunnolta, jossa nukutaan ja vietetään ylimääräinen vapaa-aika. Oma kädenjälkesi saat helposti näkymään asunnossasi mm. artikkelien värivalinnoilla, modernin tai vanhanaikaisen tyylin suosimisella tai niiden yhdistelemisellä ja vaikkapa itse tehdyillä sisustusjutuilla (esim. koristellut lasipurkit, joihin voit laittaa vaikkapa kuivatarvikkeita kuten suolaa, sokeria, puurohiutaleita). Toisiin asuntoihin ei saa tehdä reikiä seinään, joka estää esimerkiksi taulujen ripustamisen, mutta jos sinun asunnossasi tätä ei ole kielletty, niin miksi ei! Myös eri tekstiilien materiaaleilla ja väreillä leikittely avaa hyvän väylän oman tyylisi löytämiseen. Kun asunto on sinun näköisesi, se myös luultavasti tuntuu kotoisalta ja mukavalta paikalta olla, ja silloin sinne kutsuu mielellään myös vieraitakin.

Uudelle paikkakunnalle sopeutuminen vaatii myös hieman omaa panostusta. Kun mä itse muutin Saloon, lähdin usein ulos kävelylle ihan vain sen takia, että tahdoin oppia tuntemaan kaupungin. Joka kerta yritin mennä jonkin uuden reitin, ja kyllä, aika monta kertaa myös eksyin... (Eksyisin luultavasti edelleen.) Ei muuta kuin Mapsi laulamaan ja päämääräksi koti, ja joka kerta selvisin! Rohkeasti siis vain nokka ulos, ei kannata jäädä kotiin vain sen verukkeen nojalla, ettei oikein tunne paikkoja. Matkan varrelta voi löytyä vaikka mitä kiinnostavaa! 

Jos olet muuttamassa yhdessä jonkun kanssa, olipa tuo joku sitten tuttu tai tuntematon, on alkuun käydä läpi vähän yhteisiä pelisääntöjä. Jos asunnossa ei ole tiskikonetta, miten hoidetaan tiskivuorot? Hoidatteko molempien tiskit aina vuorotellen, vai hoitavatko molemmat itse omat tiskivuorensa? Kuka vastaa pyykeistä, tai sovitaanko valmiiksi jonkin näköinen pyykkivuorosysteemi? Onko asunnossa joku siivousintoilija, joka suihkii yhteisten tilojen lattiat puhtaiksi viikottain, vai pitäisikö siihenkin sopia jonkin näköinen vuoronvaihto? Entä kauppareissut, ikkunanpesemiset ja kylppärin siistimiset? Nämä asiat tuntuvat oikeasti todella tylsiltä puheenaiheilta, mutta niidenkin suhteen kannattaa vain nostaa kissa pöydälle ja tehdä kaikki heti kaikille osapuolille selväksi, koska niistä et halua kinata kämppiksesi kanssa!

Vielä en suostu jättämään tätä kaupunkia taakseni...

Uuden alkuun pitää osata asennoitua. Mind setiksi pitää valita avoin ja iloinen mieli, sillä niitä epäonnistumisia, mokia ja unohtumisia tulee joka tapauksessa vastaan. Ei ole kenellekään edullista pelätä ja jännittää uuden aloittamista ihan yli äyräidensä, koska tuo jokin uusi tulee kuitenkin tuomaan paljon hyviäkin asioita mukanaan. Heittäytymällä mukaan uuteen tilanteeseen sellaisena kuin se eteen tulee saatat myös löytää ihan uusia puolia itsestäsi. Onnea kaikille teille, jotka avaatte nyt loppukesästä uuden sivun elämässänne entuudestaan tuntemattoman asian parissa - olipa se sitten opiskelu, työ, elämäntapamuutos, tai mitä tahansa muu merkityksellinen asia. ♥ 

xx Lotta

PS. Ensi kerralla on tiedossa todella urheilun ja fitneksen täyteinen postaus, joten jos nämä kuviot kiinnostavat, niin pysy kuulolla!

AIKA OTTAA OMAT SIIVET ALLEEN - osa 1

Lähes joka ikinen meistä muuttaa joskus, jossain vaiheessa elämäänsä pois kotoaan. Toiset ovat tästä aivan into piukeana, toisille se tuntuu pelottavalta, isolta haasteelta. Tottakai on helppoa ja mukavaa, kun vanhemmat/huoltajat hoitavat viikon ruokaostokset, tyhjentävät ja täyttävät astianpesukoneen ja huudattavat pyykinpesukonetta vähintäänkin monta kertaa viikossa, ehkä päivässäkin. Aina on puhdasta ja silitettyä päälle pantavaa, jääkapissa muutakin kuin vain säälittävä valon tuike, eivätkä villakoiratkaan pääse aivan valloilleen. Siinä vaiheessa, kun muutto omilleen kuitenkin tulee eteen, on näistä niin itsestäänselvyyksistä tuntuvista asioista vastattava ihan itse. Koska nyt eletään jo elokuun alkua, on varmasti monella siellä ruudunkin takana omilleenn muutto edessä jatko-opintojen vuoksi. Sen vuoksi ajattelin tehdä kaksiosaisen postaussarjan omilleen muuttamisesta, joista nyt tässä ensimmäisessä aion kertoa omakohtaisista kokemuksistani ja siitä, miten ne ovat vaikuttaneet itseeni.

Mulla on ollut elämässäni parikin jaksoa, kun olen asunut ihan omillani. Ensimmäinen kesti vain muutaman viikon, mutta kyllä se oli kuulkaa aika opettavainen ajanjakso sekin. Olin tuolloin 14-vuotias tuore hevosen omistaja ja juuri koulusta kesälomalle päässyt. Perheemme oli asunut koko mun olemassa oloni ajan Hyvinkäällä, mutta vuonna 2006 aloimme rakentamaan mökkiä Tammisaareen. Hyvinkääläiset kaverini muistavat varmaankin yhtä hyvin kuin minäkin sen. kuinka en (paria poikkeusta lukuun ottamatta) koskaan päässyt viikonloppuisin tai muille pidemmillä vapailla minnekään, koska Tammisaareenhan sitä oli aina kiidettävä tuli hännän alla mökkiä rakentamaan. Vaikka kaverit jäivät viikonlopun ajaksi Hyvinkään maisemiin, sain rannikolta kuitenkin jotain täysin korvaamatonta vastineeksi. Tammisaaressa mulla nimittäin syttyi aito intohimo jo Hyvinkäällä aloittamaani lajia, ratsastusta kohtaan, ja niinpä mut löysi joka viikonloppu tallilta talikon varresta. Yläaste ikään tultuani olin päätynyt vakkariin tallille, joka tarjosi mahdollisuuden laadukkaaseen valmentautumiseen sekä koulu että este puolella. Tältä tallilta löysin myös tulevaisuuden hevoseni, ja sehän veti mua Tammisaareen kuin magneetti. Kun myös "mökki" ajan kanssa aina vain laajeni ja laajeni, päättivät vanhempani lopulta, että sinne muutetaan. Niinpä siinä vaiheessa, kun perhenjäsentemme lukumäärä oli keväällä kasvanut yhdellä tuon astetta isomman nelijalkaisen ansiosta, ja muuttopäätös tehty, oli mun äkkiä päästävä asettumaan Tammisaareen, sillä tietysti hevonen oli liikutettava ja hoidettava. Onneksi mulla oli nuo kasiluokan parit viimeistä kuukautta apuri hevosen kanssa, kun tamma jo oli meidän. Kesäloman vihdoin alettua muutin itse likimain valmiiseen asuntoomme Tammisaareen. 

Ainoan pikku extramausteen hommaan toi kuitenkin se, että vanhempani olivat vielä kiinni töissään pk-seudulla ja tallille mulla oli yhteen suuntaan matkaa 30 km. Ei autannut itku markkinoilla, joten tallille ja tallilta pois hankkiuduin päivittäin siten, että pyöräilin ensin lähimmälle kyläkaupallemme 15 kilometrin päähän, matkustin noin 10 km bussilla, ja talliristeyksestämme päämäärääni sotkin toisella pyörällä. Voitteko kuvitella sitä kiukun määrää, kun iltabussi viiletti nenäni ohitse (koska olenhan aina viime tingassa...), eikä muita vaihtoehtoja ollut, kuin kävellä nöyrästi kyläkaupalle, ja pyöräillä sieltä kotiin nukkumaan?! Tietysti ensimmäinen asia mitä tein bussin perävaloja ihastellessani, oli aivan pirun äkäinen soitto vanhemmille ja maailman nurjan puolen kurjuuksista vuodattaminen heille. Tukea ja lohdutusta kyllä sain, mutta eivätpä he mitään 140 kilometrin päästä käsin mitään voineet tehdä. Tossua toisen eteen vain siis, ja kirota sain ihan yksikseni. Tätä jatkui muutamat ensimmäiset kesälomaviikkoni, jonka jälkeen asustelin pari viikkoa tallilta löytämäni ystävän luona Tammisaaren keskustassa, noin 10 kilometrin päässä. Olen todella kiitollinen paitsi ystäväperheellemme, myös toisaalta omille vanhemmilleni: kuinka moni vanhempi antaisi 14-vuotiaan likan rällätä samanlaista rundia päivästä toiseen, ja luottaisi siihen, että niin nuori selviää itsekseen? Tämä lyhyt ajanjakso antoi mulle maistiaisen siitä, millaista on tulla toimeen yksin.

Toisen kerran muutto tuli eteen lukioon lähtiessäni. Tällä kertaa moni asia oli paremmin: pääsin asumaan jo vuoden verran ihan yksinään asuneen isoveljeni luokse ja koulu ja muut palvelut olivat alle kilometrin säteellä. Tässä vaiheessa myös hevoseni oli mukana Salossa, uudella tallilla koulutettavana, eli tällöin hevosellani ratsasti pääasiassa uusi valmentaja. Asuin koko lukioaikani Salossa, joista viimeisen vuoden käytännössä yksin isoveljeni lähdettyä inttiin. Tiedän, että moni sisarus ei olisi halunnut asua toistensa kanssa, mutta meillä homma pelitti ihan kiitettävästi, vaikka toki riitojakin saatiin aikaiseksi. Koska asuimme kaksiossa, passitin minä isoveljeni olkkariin nukkumaan ja kaappasin ainoan makuuhuoneen omaan käyttööni (tästä oli kyllä vuorottelusopimus, mutta se jäi toteuttamatta...). Kämppämme oli suhteessa aika iso ja siihen kuului oma sauna ja parvekekin, mutta esimerkiksi astianpesukoneen saimme isoveljeni abivuoden loppupäässä. HUOM! Kaikki te, jotka muutatte nyt soluun, kaksioon tai muuten asumaan jonkun/joidenkin kanssa, tehkää itsellenne palvelus, ja väsätkää jokin vedenkestävä, allekirjoitukset vaativa sopimus tiskivuoroista, jos asunnossanne ei ole pesukonetta!! Nimimerkillä: lukuisat tiskikoneriidat voivat pahimmassa tapauksessa aiheuttaa säröjä sinun ja kämppiksesi väliseen suhteeseen. 

Jätän tämän aihealueen postauksen ensimmäisen osan vain omista aiemmista kokemuksistani kertomiseen. Toisessa osassa tulen kertomaan tämän hetkisestä tilanteestani, ja siitä, miten keväällä täällä bloginkin puolella julkilausumani suuret haaveet välivuodesta eivät tulekaan toteutumaan suunnitellulla tavalla. Paljon on muutoksia tiedossa, ja uskokaa tai älkää, ensimmäistä kertaa nämä uudet kuvioni vähän jopa pelottavat mua. Pelon tunteen kuitenkin peittoaa odotuksen tunne: valkoinen paperi leviää edessäni kuin peilityyni vesi, ja juuri nyt mun on aika alkaa piirtämään sille. Se mikä lopputulos tulee olemaan, selviää ainoastaan ottamalla kynän käteen ja antamalla kaikille vähän aikaa. ♥

xx Lotta