Heips kaikille, ja anteeksi, ettei musta ole viikkoon kuulunut pihaustakaan täällä blogin puolella! Snäppi kyllä laulaa, mutta koneen ääressä aika tuntuu hujahtavan pikemminkin yliopiston verkkoympäristöissä kuin omien sivujen puolella. Suosittelenkin kaikille ihanille lukijoilleni, että jos tämän vauhtihirmun arkea tekee mieli seurata, lisätkää mut snäppiin. Sinne tulee milloin minkäkin laista höpinää päivittäin: urheilusta, arjen perus askareista, ja joskus jostain ihan muusta. Ainakin siksi aikaa, kunnes saan muuton hoidettua pois alta ja asettumaan vähän aloilleni. ♥
Mutta se siitä tämän hetken arjen hektisyydestä nipottamisesta, sillä nyt haluan jakaa yhtenä päivänä keksimäni aivan älyttömän hyvän makuisen on-the-go-välipalan ohjeen! Tämä tuorepuuroksikin kutsuttu purkkimuona taltuttaisi tehokkaasti myös makean nälän, vaikka on oikeasti todella terveellistä ravintosisällöltään. Makumaailma tuo itselleni myös pienen joulufiiliksen sen sisältämien mausteiden vuoksi, joten kaikille joulua jo kovasti odottaville tämä välipala antaa hetken helpotuksen ja antaa toivoa siihen, että kyllä ne kilikellot jo pian helisee ja kuusi haetaan sisälle.
Evään valmistuksessa menee alle 5 minuuttia, ja siitä saa kaiken tarvittavan - proteiinia, hiilaria ja rasvaa - tasapainoisessa suhteessa. Sen voi myös valmistaa etukäteen jo vaikka päivää tai pariakin ennen syömistä, ja itse asiassa mun mielestä tämä eväs sen kuin vain paranee vanhetessaan (ei toki liikaa...)! Ravintoarvojensa ja energiamääränsä ansiosta eväs menee hyvin myös aamu- tai iltapalasta.
Valmiina? Täältä pesee!
Tarvitset:
1 dl puurohiutaleita
250 gr maitorahkaa*
1 dl vettä tai maitoa*
1 kypsä banaani
1 rkl pähkinöitä, siemeniä* tai loraus ruokaöljyä
ripaus (max. 1/4 tl) jauhettua... kardemummaa
kanelia
neilikkaa ja
inkivääriä
muutama tippa steviaa tai ripaus (vanilja)sokeria
P. 30,4 gr HH. 43 gr R. n. 8-13 gr Kcal. 450 - 500 kcal, riippuen rasvan määrästä ja nesteen valinnasta
Sattumilla? ➨ Kuori ja pilko hyvin kypsynyt banaani, jotta voit muussata sen haarukalla helposti. Sujauta mieluiten kannelliseen kippoon muussattu banaani, maitorahka ja puurohiutaleet. Sekoita nämä ensin muutamalla nostolla, ja lisää sitten vesi tai maito parissa erässä tahmean seoksen joukkoon, jottet sottaa ylt ympäriinsä. Kun saat "taikinasta" hieman löysempää, voit lisätä pähkinät tai siemenet sekä mausteet. Ole varovainen erityisesti kardemumman ja neilikan kanssa, ellet tahdo vääntää naama nutturalla on-the-go-evästä esimerkiksi bussissa tai junassa!
Kun saat seoksen huolellisesti sekaisin, pläjäytän purkkiin kansi, tai kulhon päälle sopivan kokoinen lautanen, päälle ja anna puuron vetäytyä jääkaapissa minimissään 15 minuutista useampaan tuntiin, tai yön yli.
Sileänä kiitos! ➨ Jos pienet sattumat eivät houkuta tai rakenne vaikuttaa omaan makuusi epämiellyttävänä, voit myös surrauttaa kaikki ainekset silkin pehmeäksi blenderissä tai sauvasekottimen kanssa.
Huomaa myös vaihtoehdot:
*maustamattoman maitorahkan voit helposti vaihtaa esimerkiksi maustettuun proteiinirahkaan tai jopa scoopilliseen proteiinipuddingia. Jos tahdot kasvipohjaisen version, on esimerkiksi Alpro Go On todella hyvää ja ajaa rahkan kanssa samaa asiaa!
*sama homma maidon kanssa: voit halutessasi valita myös kasvipohjaisen maidon. Muun muassa soija-, kaura- tai mantelimaito uppoavat tähän puuroon kuin häkä!
*jos tahdot saada annokseen vielä enemmän volyymia, heitä sekaan pähkinöiden ja perussiementen sijaan chian siemeniä. Chian siemenet turpoavat nesteessä noin 10-15 minuutin aikana hyytelömäisesti, ja antavat puuroon vanukasmaisen fiban! Muista kuitenkin, että chiaa ei voi syödä "raakana" vaan se on aina turvotettava.
Talvea, joulua, muuttoa ja uusia alkuja odotellen,
xx Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti