Vaikka lusin tällä hetkellä lepoviikkoa treeneistä, päädyin silti miettimään treenejä. Painojen parissa puhiseminen ja pikkupossun lailla hikoileminen taitavat istua meikäläisessä niin sitkeästi kiinni, että ajatukset ovat kevennyksenkin aikana harhautuneet salijuttujen pariin! Ennen kuin mun pää on ihan sahanpurua kaiken pohtimisesta, on varmasti parempi ravistella niitä molemmista korvista ulos kirjoittamisen muodossa.
Salilla treenaaminen on mulle intohimo. Sen tueksi teen paljon liikkuvuusharjoituksia, huollan kehoa, ja silloin tällöin tempaisen ja käyn juoksemassa, kipitän jyrkkää mäkeä ylösalas niin että joku onneton paikan päälle sattuva ulkopuolinen valmistautuu valkotakkisten hälyttämiseen, tai vetäisen salilla kunnon crossarirallin. Koska hei, onhan se ihan parasta saada välillä tykittää menemään niin kovaa kuin kehosta irti lähtee! Treenaaminen on myös tehokas keino nollata päätä silloin, kun stressipeikko iskee naskalinsa tai psyykkinen kiehumispiste lähentelee muuten vain turhan korkeita lukemia.
Niin paljon kuin treenaaminen tuokaan itselleni mielihyvää, nautintoa ja energiaa, on sillä myös toisenlainen puolensa. Läheskään aina, tai paremmin sanottuna harvemmin, mun treeneissä tavoitteena on saada ainoastaan päätä nollattua tai hikeä pintaan. Ei todellakaan. Pääsääntöisesti treenaaminen on päämäärätietoista, suunnitelmallista ja kovatehoista. Lisäksi tarvitsen treenaamiseen jotakin, joka haastaa pidemmällä aikavälillä kuin vain yksittäisen treenin ajan. Tahdon saavuttaa tuloksia, jotka vaativat pitkäjänteistä, kärsivällistä ja rehellistä työn tekemistä.
Olen ollut reilun vuoden H:n valmennettava, ja suuremmista stepeistä on puhuttu aina ja avoimesti. Välillä tavoitteena on ollut vain yksinkertaisesti tuoda tekemiseen järkevyyttä, joskus pienen twistin lisääminen treenaamiseen on ollut paikallaan. Kaiken kovan duunin taustalla on kuitenkin isompia tavoitteita, joiden suhteen on tehty jo joitakin aikataulullisestikin alustavasti lukkoon lyötyjä päätöksiä. Koska multa kysellään koko ajan enenevissä määrin, aionko joskus kilpailla fitneksessä, voinen myöntää täällä bloginkin puolella, että kyllä, kun aika on oikea, aion. Kilpaileminen ei kuitenkaan tule kysymykseen, jos pohjatyöt ei ole tehty huolellisesti, tai jos olosuhteet elämässä ovat muuten vain vääränlaiset. En tahdo ensimmäisten mahdollisten kisojeni osuvan jo valmiiksi epävakaaseen elämänvaiheeseen - kuten juuri käsillä olevaan elämäntilanteeseeni. Tästä syystä kisat eivät odota minua ihan nurkan takana, vaan ne häämöttävät kauempana edessä päin. Voitte kuitenkin olla varmoja siitä, että jos vain pyörät pyörivät toivotulla tavalla etiäpäin, tullaan minut näkemään lavalla jo nopeammin kuin aavistittekaan... Täältä tullaan niin kovaa, kuin muu normaalielämä sallii!
Monella kuitenkin nousee mieleen eräs iso kysymys: miksi? Tätä kohtaa tahdon hieman valoittaa teille. Uskokaa pois, tämä ei ole mikä tahansa hetkessä syntynyt idea, vaan ajatus kilpailemisesta on muhinut jo pitkään. Luonnollisestikin olen itsekin pohtinut, mikä niissä kilpailuissa nyt ihan oikeasti viehättää, kun tänä päivänä yhä useammalla jumppapirkolla tuntuu olevan kisat kiikareissaan. Onko kilpailemisesta tullut salilla kävijöiden joukossa niin massaa, että koen olevani pakotettu pikavisiittiin kisalavoilla, jotta säilyttäisin fitnesshömppä- uskottavuuteni? Yritänkö kerätä huomiopojoja kirjoittamalla terveellisiin elämäntapoihin ja urheilemiseen liittyvää blogia, ja pönkittää sen vakuuttavuutta kertomalla ääneen lajikohtaisista tavoitteistani?
Eiköhän kuka tahansa maalaisjärjellä varustettu yksilö ymmärrä, ettei aito halu kilpailla lajissa kuin lajissa kumpua ulkoisista vaikutteista, vaan urheilijan omasta tahdosta. Sanoja, jotka liitän välittömästi ajatukseen kilpailemista, ovat muun muassa oppiminen, itsensä haastaminen, periksi antamattomuus, kokeileminen, sekä onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset. Lista voisi jatkua paljon pidempäänkin, mutta tässä on tämän hetkisten ajatusteni ydin. Suoraan sanottuna en ole yhtä kiinnostunut itse kilpailupäivästä, kuin sitä kohti tehtävästä matkasta. Tahdon palavasti tietää, mitä tuolla kaiken alla piilee - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tahdon ottaa selvää siitä, millaisen oman elämän ihmiskokeeni voin suorittaa hyvin rakennetun pohjan tukemana, terveys edellä. Tahdon kilpailla, koska olen kunnianhimoinen ja koska mua kiinnostaa nähdä, mihin minusta on.
Koska en ole kilpaillut juuri tässä lajissa koskaan ennen, en voi vielä tietää itse kisaan valmistautumisprosessista kovinkaan yksityiskohtaisesti - onhan jokaisen urheilijan matka aina ainutlaatuinen. Blogiini haluan kuitenkin jakaa oman matkani, koska tämä on itselleni samalla keino pitää ajan tasalla niitä läheisiä ihmisiäni, jotka ovat fyysisesti mitattuna pitkän matkan päässä, vaikka sydämessäni he ovat läsnä ihan koko ajan. Tämä on minulle myös eräänlaisen päiväkirjan ylläpitämistä, jonka sivuille olen valmis päästämään itseni lisäksi muitakin. Kilpaileminen ei koskaan tule olemaan blogini pääpointti koko ajan, vaan tänne mahtuu paljon muutakin! Elämä ei ole pelkkää kilpailemista, ja sen vuoksi tahdonkin pitää blogini fokuksen jatkossakin kaikessa siinä, mikä myöhemmin oikeassa hetkessä eteen tulevaa kisamatkaani tulee tukemaan: terveellisissä elämäntavoissa, kovaa treenaamisessa ja siitä nauttimisesta, ilossa ja positiivisuudessa, kokemuksissa ja elämyksissä sekä ihan tavallisissa arkeani täyttävissä asioissa.
Huh, kylläpä olo on nyt vapautunut! Tuntuu ihanalta saada jakaa tämä teidän kanssanne, koska myös te olette mulle oikeita virtapiikkejä. Siispä energistä ja hymyn täyteistä viikon jatkoa joka iikalle, toivottaa minä ja nelitassuinen ystäväni! ♥
Monella kuitenkin nousee mieleen eräs iso kysymys: miksi? Tätä kohtaa tahdon hieman valoittaa teille. Uskokaa pois, tämä ei ole mikä tahansa hetkessä syntynyt idea, vaan ajatus kilpailemisesta on muhinut jo pitkään. Luonnollisestikin olen itsekin pohtinut, mikä niissä kilpailuissa nyt ihan oikeasti viehättää, kun tänä päivänä yhä useammalla jumppapirkolla tuntuu olevan kisat kiikareissaan. Onko kilpailemisesta tullut salilla kävijöiden joukossa niin massaa, että koen olevani pakotettu pikavisiittiin kisalavoilla, jotta säilyttäisin fitnesshömppä- uskottavuuteni? Yritänkö kerätä huomiopojoja kirjoittamalla terveellisiin elämäntapoihin ja urheilemiseen liittyvää blogia, ja pönkittää sen vakuuttavuutta kertomalla ääneen lajikohtaisista tavoitteistani?
Eiköhän kuka tahansa maalaisjärjellä varustettu yksilö ymmärrä, ettei aito halu kilpailla lajissa kuin lajissa kumpua ulkoisista vaikutteista, vaan urheilijan omasta tahdosta. Sanoja, jotka liitän välittömästi ajatukseen kilpailemista, ovat muun muassa oppiminen, itsensä haastaminen, periksi antamattomuus, kokeileminen, sekä onnistumisen ja epäonnistumisen kokemukset. Lista voisi jatkua paljon pidempäänkin, mutta tässä on tämän hetkisten ajatusteni ydin. Suoraan sanottuna en ole yhtä kiinnostunut itse kilpailupäivästä, kuin sitä kohti tehtävästä matkasta. Tahdon palavasti tietää, mitä tuolla kaiken alla piilee - niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tahdon ottaa selvää siitä, millaisen oman elämän ihmiskokeeni voin suorittaa hyvin rakennetun pohjan tukemana, terveys edellä. Tahdon kilpailla, koska olen kunnianhimoinen ja koska mua kiinnostaa nähdä, mihin minusta on.
Koska en ole kilpaillut juuri tässä lajissa koskaan ennen, en voi vielä tietää itse kisaan valmistautumisprosessista kovinkaan yksityiskohtaisesti - onhan jokaisen urheilijan matka aina ainutlaatuinen. Blogiini haluan kuitenkin jakaa oman matkani, koska tämä on itselleni samalla keino pitää ajan tasalla niitä läheisiä ihmisiäni, jotka ovat fyysisesti mitattuna pitkän matkan päässä, vaikka sydämessäni he ovat läsnä ihan koko ajan. Tämä on minulle myös eräänlaisen päiväkirjan ylläpitämistä, jonka sivuille olen valmis päästämään itseni lisäksi muitakin. Kilpaileminen ei koskaan tule olemaan blogini pääpointti koko ajan, vaan tänne mahtuu paljon muutakin! Elämä ei ole pelkkää kilpailemista, ja sen vuoksi tahdonkin pitää blogini fokuksen jatkossakin kaikessa siinä, mikä myöhemmin oikeassa hetkessä eteen tulevaa kisamatkaani tulee tukemaan: terveellisissä elämäntavoissa, kovaa treenaamisessa ja siitä nauttimisesta, ilossa ja positiivisuudessa, kokemuksissa ja elämyksissä sekä ihan tavallisissa arkeani täyttävissä asioissa.
Huh, kylläpä olo on nyt vapautunut! Tuntuu ihanalta saada jakaa tämä teidän kanssanne, koska myös te olette mulle oikeita virtapiikkejä. Siispä energistä ja hymyn täyteistä viikon jatkoa joka iikalle, toivottaa minä ja nelitassuinen ystäväni! ♥
xx Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti