Tsau kaikki!
Ette arvaakaan mihin olen tällä syyslomaviikolla saanut itse koukutettua...
Kyllä. Leipomiseen ja erityisesti leipään. Vastaleivotun, kotitekoisen leivän tuoksun leijailua omassa keittiössä ei voita mikään! Äitini bongasi jo jokin aika sitten eräästä lehdestä pataleivän ohjeen ja innostui asiasta niin kovin, että osti meille ihan pataleipiä pullottavan reseptikirjan kotiin. Aikani hänen puuhastelujaan vierestä seurattuani keksin, että miksen minäkin kokeilisi? Kun teen leivän itse, minä sekä tiedän, mitä leipä sisältää, että voin jakaa tekemisen iloa lopputuloksen muodossa muillekin pöydän ääressä oleville. Alkuviikosta pyöräytinkin elämäni ensimmäisen leipäsen, ja vaikka se ei ollut koostumukseltaan aivan niin kuohkea kuin olin toivonut, oli sen maku ihan sairaan hyvä.
Ensimmäisen leivän tein speltti,- ja ruisjauhoista, sekä kaurahiutaleista,- ja leseistä, ja lisäsinpä taikinaan myös hieman hasselpähkinärouhetta kokeilun vuoksi. Itse pataleivän valmistus on vaivatonta, sillä taikinan saatua valmiiksi (johon kuluu maksimissaan 10 minuuttia), se saa jäädä kohoamaan 12-16 tunniksi. Tämän vuoksi taikina kannattaa alustaa illalla, jotta se on aamulla jatkettavissa eikä sinun näin ei tarvitse odotella koko päivää leivän valmistumista! Huomioithan, että taikina jää melko löydäksi - älä siis yritä tekemällä tehdä siitä pullataikinamaisen tiivistä, vaan anna taikinan vain jäädä kohoamaan. Kulho peitetään kohotuksen ajaksi tiiviisti kelmulla, tai kuten itse tein, sopivan kokoisella lautasella. Ainesten yhteen sekoittamisessa käytin puuhaarukkaa ja se osoittautuikin näppäräksi välineeksi.
Kun taikina on selviytynyt pitkästä kohotusajastaan, se siirretään taikinakulhosta leivinpaperin päälle alustalle/pöydälle, jossa se saa kohota vielä 1,5 tuntia. Kun kohotukset ovat ohitse, on aika saattaa leipä kypsäksi asti. Leipä tehdään kannelliseen valurautapataan, joka laitetaan tyhjänä uuniin ja uunin lämpötila asetetaan kipuamaan kohti 250 astetta. Sillä välin, kun taikina on saanut kohottua leivinpaperin päällä sen puolisen tuntia, ala kääntelemään taikinaa reunoilta aina sisäänpäin, joka kerralla hieman jauhoja lisäten, jotta taikinasta tulee kimmoisampi (ei kuitenkaan "kovaa"). Älä vaivaa taikinaa missään vaiheessa, vaan ainoastaan kääntele se tässä viimeisessäkin vaiheessa varovaisesti!
Uunin valojen sammuttua voit ottaa tulikuuman padan uunista (pata suorastaan höyryää tässä vaiheessa, joten ole varovainen!), ja iskeä taikinan leivinpaperilta pataan. Sitten vain reippaasti kansi päälle, uuniin 30 minuutiksi, kansi pois ja vielä 15 minuuttia uunissa ilman kantta - ja sitten leipä onkin valmis!
Pataleipä on siitä todella helppo ja näppärä valmistaa, että itse työvaiheisiin ei uppoa kuin kymmenisen minuuttia kerrallaan. Toki pataleivän valmistus kannattaa ajoittaa esimerkiksi viikonloppuun, jolloin suurimalla osalla meistä on vapaata, koska työvaiheet ovat niin paloissa. Kannattaa siis huomioida, ettet jätä sunnuntaina alustetun leivän valmistusta aikaiseen maanantaiaamun, itselläni tästä luultavasti seuraisi ainoastaan ties kuinka mones tunnilta myöhästyminen sekä jaloissa kiireen ja ahdistuksen ansiosta vinhaan tahtiin valssaavat sukat...
Tässä ensimmäisen oman leipäni resepti vielä kokonaisuudessaan:
Speltti-kaura-ruispataleipä
4 dl käden lämpöistä vettä
1/2 tl kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kauraleseitä
0,5 dl kauraleseitä
1 dl ruisjauhoja
n. 5 dl spelttijauhoja
1 rkl hasselpähkinärouhetta (suosittelen ripottelemaan leivän pintaan, tai jos haluat pähkinäistä makua taikinaan, voit huoletta lisätä ainakin 0,5-1 dl pähkinää rouheena tai kokonaisena)
Ihanan kirpeitä syyspäiviä teille kaikille. ♥ Nauttikaahan auringon valosta vielä niin pitkään kun se vielä on mahdollista!
xx Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti