torstai 13. lokakuuta 2016

Blogin aloitus

Heippa! 


Huh, nyt olen vihdoin kerännyt rohkeuteni ja luonut omat blogisivuni. Asia on ollut mielessäni jo pitkään, ei pelkästään viikkoja tai kuukausia, vaan nyt puhutaan oikeasti jo vuosista. Monet ystäväni tietävätkin, että olen varovaisesti joskus maininnut halustani perustaa oma blogi, mutta usein asian edistäminen on jäänyt puolitiehen, sillä rohkeutta ja itsevarmuutta ei ole ollut riittävästi. Harjoittelemalla oppii, ja senpä vuoksi olenkin nyt tässä - kirjoittamassa ihka ensimmäistä blogitekstiäni. 

Kuka siis olen, mistä tulen, ja mistä aion kirjoittaa? 


Olen Lotta, loppuvuodesta täysi-ikäiseksi kääntyvä lukiolainen Varsinais-Suomesta. Taustaltani olen erilaisten urheilulajien läpikahlaaja, pianon soittamisen ja laulamisen soutaa-huopaa-menetelmällä edistyvä harrastelija ja intohimoinen ruuanlaittaja. Kiintymys urheiluun virtaa minulla veressä, ja olenkin vilistänyt milloin nappulakengissä naamaa myöden ruohossa ja mullassa, ja milloin nuohonnut tanssisalien lattioilla jumppatossuissa joukkuevoimistelun parissa. Lukion ensimmäiseen vuoteen asti elämässäni suurta roolia kuitenkin näytteli ratsastus ja omistinpa ihan oman hevosenkin vielä tuolloin. Tulen tekemään lajitaustoistani paremman postauksen tulevaisuudessa, sillä kyseisen vyyhdin avaaminen edellyttää runsaasti vapaa-aikaa, istumalihaksien kestävyyttä sekä sanamäärän jatkuvasti kasvavaa lukumäärää. Lukijoita tässä tilanteessa säästääkseni tavatkaamme siis tämän aiheen parissa hieman myöhemmin!



Nykyään urheilulajin virkaa itselleni toimittaa fitness-harrastus ammattitaitoisen valmentajan ohjaamana. Minut tapaa useimmiten kuntosalilla ja kattiloiden ääressä, mutta on hyvä muistaa, että vaikka töitä tehdään vakavissaan, ei niitä silti ole välttämättä järkevintä tehdä vakavasti... Ylimääräinen pilkunviilaaminen ei mahdu omaan mentaliteettiini ja suhteeseeni toteuttaa lajia, sillä elämään on mahduttava muutakin kuin fitness, omat treenit, omat ruuat, omat lenkit, omat kehonhuollot, ja ainainen minäminä-ajattelu. Ystäväni tietävät hyvin, miksi minulla kulkee koulussa eväät mukana ja miksi treenaaminen on minulle tärkeää, mutta he tietävät myös, kuinka paljon heistä välitän ja kuinka paljon heidän sanansa minulle merkitsevät. Ilman perheen sekä ystävieni ymmärrystä ja tukea tätä lajia olisikin suhteellisen yksinäistä harrastaa.



Noniin, koskapa nyt olen tehnyt melko ympäripyöreän selonteon urheiluun liittyvistä puuhasteluistani, voisin vielä kertoa lyhyesti, miltä arkeni nykyisellään näyttää. Muutin siis pois vanhempieni luota ja siirryin asumaan vuotta vanhemman isoveljeni kanssa pieneen kerrostaloasuntoon aloitettuani lukion 15-vuotiaana. Toki nyt kolmantena lukiovuotena kuviomme ei ole enää ihan vastaavanlainen, sillä veljeni arkea rytmittää niin työt kuin sen ympärille jäävä vapaa-aika omien ystäviensä ja tyttöystävänsä kanssa, emmekä enää asu kovinkaan tiiviisti saman katon alla. Moni ystävistäni ihmetteli aluksi, miten voin elää veljen kanssa... Enkä lainkaan ihmettele heidän kummastustaan! Olen kuitenkin todella läheinen omien veljieni kanssa (11-vuotias pikkuveljeni asuu tietysti yhä vanhempieni kanssa), eikä silloin veljen kanssa yhdessä asuminen tuntunut hassummalta ajatukselta. Olemme asuneet oikeasti todella sopuisasti, ja pian hän lähteekin inttiin, jolloin jään luonnollisesti yksinäni asustelemaan. Viikonloppuisin vaihdan usein vapaalle ja lähden vanhempieni luokse maalle. 



Ehkäpä olen nyt kertoillut teille riittävästi itsestäni ja intresseistäni, ja olette saaneet jonkinlaisen yleiskatsauksen tulevaan... Blogistani tulet siis löytämään pääasiassa urheiluun ja kokkailuun liittyviä ajatuksia, kokemuksia, reseptejä sekä neuvoja ja niksejä, mutta koska koen vuorovaikutuksen tärkeänä osana bloggaamista, olisi ihan superia jos sinä haluaisit jakaa omia kokemuksiasi kommenttikenttään myös! En todellakaan ole kovin taitava jauhopeukalo, ainakaan vielä, mutta otan mielelläni kaikki ehdotukset ja vinkit vastaan. 



Tervetuloa hyppäämään mukaan arkeeni!
xx Lotta

PS. Kiitos O kaikesta, korvaamattomasta avustasi blogisivujen pystyyn laittamisessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti