Tällä metodilla tuntuu kuluneen mun lukiovuoteni. Halusin tänään tulla kirjoittelemaan vähän siitä, miltä koulu tässä vaiheessa abivuotta tuntuu, ja mitä lukio-opiskelu on tuonut mukanaan. Omassa tapauksessani, lukion ensimmäinen vuosi meni todella nappiin ja joitakin extra kurssejakin tuli ahmittua. Toisen vuoden alussa taistelin kuitenkin koulun vastaista turnausväsymystä vastaan, heikolla menestyksellä. Mun syyslukukausi meni sanalla sanoen penkin alle ja tein jo silloin tietoisen valinnan, että lykkään valmistumistani puolella vuodella eteenpäin.
Kuinka ollakaan, tulin kuitenkin kakkosvuoden keväällä siihen lopputulemaan, että en jää rämpimään lukioon yhtään sen pidemmäksi aikaa kuin on tarvis, ja lähdin kiristämään tahtia. Koko kevään lukkarini näyttivätkin aivan täyteen buukatuilta, ja yhdessä jaksossa kävin päiväkurssien lisäksi iltaisin lukiolla hygienipassin suorittamisen merkeissä. Tahti oli melko kovan tuntuinen itselleni, mutta halu valmistua samaan aikaan ystävieni kanssa oli vielä kovempi. Kevätlukukauden loputtua tein viisi lisäkurssia kesäkuussa, jolla varmistin hieman leppoisamman abisyksyn itselleni.
Nyt ollaan siis melko hyvässä vaiheessa, ja kurssit ainakin tulevat täyttymään. Olen todella helpottunut siitä, että sain kouluni kondikseen, ja toisaalta myös ylpeä siitä, etten antanut periksi. Mun kotona on aina oltu todella johdonmukaisia ja olen saanut sellaisen kasvatuksen, että koulutusta pitää osata arvostaa, eikä oppiminen tule ilmaiseksi, sen eteen on nähtävä vaivaa. Eikä tämä ole pätenyt pelkästään kouluun liittyviin asioihin, vaan ylipäätään elämään. Jos aloitat jotain, tee se kunnolla loppuun asti.
Mielessä on viimeaikoina pyörinyt kuitenkin useammin kuin pari kertaa kysymys siitä, mitä todella haluan tehdä lukion jälkeen. Mikä on mun kutsumukseni? Toistaiseksi en ole tainnut löytää vielä kovin suoraviivaista vastausta. Välivuosi houkuttelee ajatuksen tasolla, sillä en halua päätyä opiskelemaan alaa, joka ei tunnu lainkaan omalta - olettaen siis, että mihinkään edes kevään hauissa pääsisin. Tyhjän päälle jääminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto; haluan pysyä liikkeessä. Jos välivuosi tulee ajankohtaiseksi kevään kirjoitusten jälkeen, pyrin ehdottomasti pääsemään töihin. Välillä tämä lukion jälkeinen opiskeluelämä tuntuu oikeasti vaikealta päätökseltä, johon vastausta etsiessäni päädyn aina uudestaan ja uudestaan samaan umpikujaan. En vain tiedä.
Aiheeseen pitkälti liittyen, täytyy kuitenkin myös myöntää, että toisinaan muhun iskee sellainen fiilis, että tässä nyky-yhteiskuntamme aikaansaavassa ja alati kiireisessä ilmapiirissä paine olla parempi vain kasvaa kasvamistaan. Pitäisi pystyä hoitamaan monta asiaa samaan aikaan, ja kaikki mielellään optimaalisin lopputuloksin. En tahtoisi tulevaisuuden minäni ajatusmaailman pyörivän vain suorittamisen ja asioiden mahdollisimman nopeasti pois alta saamisen keskuudessa. "Hoida kotiaskareet, koulutukset, työt, perhe, ystävät ja ihmissuhteet, muista maksaa laskut, käy kaupassa, ja aijoo, liikuntaakin pitäisi kai johonkin väliin ujuttaa...", ei kiitos. Tiedän toki, että näitäkin vaiheita tulee eteen, sillä tuleehan niitä jo nytkin. Mutta pointtini onkin se, etten tohtisi elämäni olevan tällaista päivästä toiseen, viikosta toiseen, ja vuodesta toiseen. Tietynlaisen balanssin (johon kuuluvat perusrutiinit) rinnalle tahdon saada aitoa spontaaniutta - juuri niitä hetkiä läheisten kanssa, kun voi vaan heittää aivot narikkaan ja antaa muun maailman olla. Tai, sitten olla vain hetki itsekseen ja hengähtää pari kertaa sisään ja ulos.
Paremman minän tai paremman lopputuloksen jossain asiassa saavuttaminen, tuntuu joskus sekoittuvan ihmisillä suorittamiseen. Itseään saa ja pitää haastaa, eikä kehittyminen koskaan tapahdu sillä alueella, jolla tekeminen on helppoa. Epämukavuusalueelle astuminen vaatii kuitenkin enemmän rohkeutta, enemmän energiaa, joten älä tuhlaa sitä. Jatkuva itsensä äärirajoille asettaminen vie yhtä lailla pois päin hyvistä tuloksista, kuin ainainen sluibailukin. Näiden kahden ääripään yhdistäminen onkin aivan oman luokkansa tehtävä, eikä ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa kultaista keskitietä.
Tee omasta tiestäsi juuri sinun näköisesi. ♥
xx Lotta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti