Palapelin palasia

PUUUUUUH.

Viime viikkoni oli niin hektinen ja täynnä ohjelmaa, että lopulta alkoi tuntumaan jo vaikealta istahtaa alas ja vain olla; "eikös mun pitänyt olla nyt jossakin?" "Kenelle oon luvannut keittää kahvit?" "Olikohan mulla pyykit vielä koneessa..." "Teinkö varmasti ranskan esseen loppuun?" "Mikä treeni oli seuraavaksi vuorossa?" "Ei hitsi, piti hakea se lähetyskin postista."

Viime viikko oli kaikin puolin paras pitkään aikaan. Siihen sisältyi niin paljon kaikkea mukavaa tekemistä, että nyt on tästä likasta ihan veto pois! Väsymys johtunee kaiken aktiviteetin lisäksi myös siitä, että koko viikon surffasin melkoisella tunteiden sekamelskan aallonharjalla. Näin jälkikäteen ihmettelen, miten kummassa pysyin pystyssä. Nyt on nimittäin hymyilty suupielet korvissa asti, naurettu niin että jos mulla ei kohta ole teräksiset vatsalihakset niin ei sitten koskaan, itketty ja tunnettu pettymystä, hämmennystä kuin puhdasta huoltakin. On koettu ystävyyden voima: se kuinka joku toinen on valmis paikkaamaan sun pienet pintahaavasi silloin, kun itse et vain jaksa. Ja toisaalta, on myös pidetty oma pää kylmänä ja haluttu jakaa se oma rakkaus läheistään kohtaan, kun hänellä on vaikeaa. Nämä on mulle niin arvokkaita asioita, etten voisi koskaan mitata niitä materiaalissa tai rahassa. Ne ovat pieniä paloja suuresta palapelistä, joita yhdistelemällä kokonaisuudesta voi saada yhtenäisen, mutta joiden oikean paikan löytäminen ei ole aina itsestäänselvyys.

Viikon aikana mulle konkretisoitui hyvin vahvasti se, kuinka lyhyt aika yksi viikko onkaan. Yhden elämänkerran mittakaavalla viikko voi olla vain yksi muiden joukossa tai sitten se voi olla yksi niistä harvinaisista ajanjaksoista, jotka jäävät muistoihin kuin polttomerkki. Pois pyyhkiytymättömäksi. 

Tämä lyhyt 7 päiväinen on myös vahvistanut omia perusarvojani - tai itse asiassa, nämä arvot ovat saaneet kokonaan uuden merkityksen. Esimerkiksi asioiden priorisoiminen: vaikka kuinka tahtoisit "tehdä kaiken oikein ja huolellisesti", on välillä tästä mentaliteetista luovuttava, jotta voi nähdä tekeekö tosissaan kaiken oikein ja huolellisesti. Itse olen lähiaikoina tajunnut, ettei riitä, että tekee asiat kunnolla koulun/työn ja urheilun saralla, vaan asiat on tehtävä kunnolla myös mm. ihmissuhteissa. Jos paahtaa vain menemään kohti parempia arvosanoja tai uusia fyysisiä enkkojaan, voi oma tukiverkosto hiipua todella suppeaksi. Olisi todella surullista todeta, ettei ympärillään olekaan enää juuri ketään, johon turvautua, kun itselle koittaa hankala paikka. Lähimmäisen rakkaus (niin perheenjäsenten kuin ystävienkin välinen) on yksi itselleni suurimmista arvoista, ja tällä viikolla toivon onnistuneeni myös osoittamaan sen niille henkilöille, jotka ovat itse olleet osallisina tekemässä mun elämästä arvokasta. Tähän sitoutuu myös vahvasti ajan järjestäminen, sillä uhraamalla palan omaa aikaasi voidaksesi olla läheisesi vieressä hänen sitä tarvitessa tai viettääksesi muuten vain yhteistä aikaa rakkaidesi kanssa, olet lunastanut itselleni moninkerroin suuremman lahjan tulevaisuuteen. Sitä lahjaa kutsutaan välittämiseksi.

Kun muutin pois vanhempieni hoteista asumaan isoveljeni kanssa ysiluokan loputtua, mun oli todella vaikeaa aluksi saada hommaa toimimaan kovin sutjakkaasti. Olin melko ujo lukion alussa, mutta pian niitä "moi"-kavereita, vähän tutumpia ja lopulta ihan oikeita kavereitakin alkoi tulemaan osaksi lähipiiriäni. Ykkösvuonna hain koulussamme tutorin pestiin, joka opetti todella paljon sosiaalisia taitoja, yhteistyökykyä, joustavuutta, asioiden priorisoimista ja myös yleisölle esiintymistä. "Sä oot niin avoin ja kiltti." "Hymyilet aina, kun kävelen sua vastaan!" "Tuut niin vaivattomasti toimeen uusienkin ihmisten kanssa." Tällaiset mieltä lämmittävät kommentit tuntuivat merkityksellisiltä ja auttoivat itseäni uskomaan itseeni ja siihen, että voin luoda ympärilleni iloa.

Samaan aikaan mieltä kuitenkin painoi ajatukset siitä, miten kohtelin vanhempia ystäviäni aiemmilta kotipaikkakunniltani. Yhteydenpito entisiin ystäviin oli aluksi tiivistä ja monien kanssa tehtiin suuret suunnitelmat kaikesta kivasta, mitä puuhailisimme yhdessä jonakin viikonloppuna tai pidempänä lomana. Soittelut kuitenkin harvenivat, suunnitelmat jäivät vajavaisiksi - ja lopulta myös täyttämättä. Lupauksia toisensa perään, jotka vain valitettavan usein jäivät saamatta päätöstä. Mitä itse pyörittelin pitkään mielessäni oli se, miten saatoinkin kääntää selkäni niille vanhoille hyville ystäville, joiden kanssa sain kokea niin monia hyviä juttuja? 

Ja nyt. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin, kun vilkaisen taakseni, ymmärrän sen. Vaikka mulla oli niin uskomattoman hienoja, hauskoja ja unohtumattomia hetkiä monien siinä elämänvaiheessa oikeiden ihmisten kanssa, olen sekä minä että he menneet eteenpäin. Elämä on tuonut eteeni uusia uskomattomia ihmisiä ja kokemuksia. Osa näistä vanhoistakin ystävistä ovat säilyneet menossa mukana ja siitä olenkin heille sanattoman kiitollinen. Mutta luonnollisesti myös ne ihmiset, jotka ovat tipahtaneet matkan varrella pois kyydistä, ovat saaneet elämiinsä uusia tuulia. Heidänkin tarinastaan on tullut värikkäämpi ja seikkaperäisempi. Heillekin on avautunut uusia ovia, ja totisesti toivon, että ovien takaa on paljastunut jotakin todella hyvää. 

Tiedän, että moni ajatteli mun perustettua blogin, että täältä tulee löytymään vain juttua treeneistä ja ruokavaliosta - fitness sitä, fitness tätä... Mutta ei. Tämä on mulle paikka, jossa pääsen vuorovaikutukseen sellaistenkin ihmisten kanssa, joita en tunne, mutta jotka silti laittavat viestiä ja kertovat omia kokemuksiaan erilaisista tilanteista. Koen olevani etuoikeutettu saadessani kuulla jonkun pohtivan ruudun takana samoja asioita tai jonkun kertoessa, kuinka on saanut täältä kannustusta esimerkiksi omaan koulutyöhönsä tai uutta boostia treeneihinsä. Älkää kuitenkaan huolestuko, lupaan, että treeni,- ja ruokajuttuja saatte lukea jatkossakin (jalkatreenipostaus on jo luonnoksissa ;))! Ei siis syytä pelkoon, täältä tulet yhä saamaan vinkkejä oman ruokavalion järkeistämiseen, uusia liikeideoita treeneihin, tietoa mm. hermotuksesta ja oikeasta suoritustekniikasta, mitä tarkoitetaan erikoistekniikoilla salitreenissä, ja paljon muuta. 

Haluan kuitenkin vielä sanoa, että näiltä syvällisemmiltäkään jutuilta on mun blogissani vaikea välttyä, sillä tämä on myös yksi auttamisen kanava mulle. Toivoisin niin kovin, että ihmiset voisivat paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin, että jos edes yksi tuhannesta saa apua kirjoituksistani, on se riittävää minulle. 

xx Lotta

PS. Koska tämä viikko vietellään kevyttä viikkoa treeneistä, niin haluatteko, että kirjoitan tästä treenien ja kevennyksien selkäestä jaksottamisesta tarkemmin? Minkä vuoksi, mitä haittaa, mitä hyötyä, mitä teen kevyellä viikolla, miten ruokailut muuttuvat kulutuksen ollessa huomattasti vähäisempää...? Laittakaahan taas viestiä! :)