keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Lately...

Heippa.
Koska viime päivät tuntuvat hurahtaneen ohitseni jonkin sortin pikavaihteella, ajattelin tulla päivittelemään vain kevyesti viimeisimmät kuulumiset kuvien kera.

 1. Tukkataikoja ihan mielettömän osaavan nuoren naisen käsissä! Tavoitteena oli kirkastaa hiusten väriä ja karsia kuolleet latvat pois - mission completed! Leveämmin tuskin olisin enää pystynyt hymyilemään, kun näin lopputuloksen.


2. Äitini nuoruuden ystävätär oli kylässä luonamme ja nämä naisethan saivat aivan loistava idea lähteä käymään Fiskarsissa! Siellä ihasteltiin käsityöteoksia, miljöön kauneutta ja juotiin maistuvat kahvit. (Yhden jos toisenkin suuhun saattoi eksyä myös jotain herkullista syötävääkin...;))


3. Isänpäivänä laitettiin aamupalapöytä koreaksi ja vietettiin ihanan rento päivä yhdessä. Isämme ei edes lähtenyt jahtiin, vaikka oli alunperin tarkoitus! Nemo tapitti kerrankin tiukasti paikoillaan, mitä lahjapapereiden alta paljastuu - tai sitten loppasuu himoitsi pöydän reunalla ollutta leikkelelautasta.  
4. Koeviikkoa edeltävänä perjantai-iltana vietettiin tyttöjen kanssa pikkujouluja ja jaettiin toisillemme pienet joululahjat! Piparitaikinakin saatiin lättänäksi, vaikkei meillä tosiaan ollut kaulintakaan... Hätä keinot keksii. ;)


5. Myös treeneissä on käyty, ja vitsi miten energiaa on riittänyt keventelyn jälkeen... Nyt kärsitään vaihteeksi kokovartalopaketoinnista. 
6. Opiskelua, opiskelua... Sekä välissä pullakahvit isoäidin tykönä!


Tätä kaikkea mun arkeen ja juhlaan on siis viime aikoina kuulunut. Ensi kerralla taas toisenlaisiin tunnelmiin! Siihen asti, pitäkää hauskaa ja muistakaa nauraa - paljon. 

xx Lotta







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti