Viimeisten parin viikon ajan olen elänyt todella hektistä ja epäsäännöllistä elämää. Koko arki on ollut jatkuvan muutoksen alla, ja uuteen rytmiin totuttelu on ollut toisinaan haastavaa. On ollut myöhään viruneita iltoja kotitöiden tai opiskelujen parissa, aikaisia aamuja ja normaalia enemmän liikkumista kaupungista toiseen. Rehellisesti puhuen olen ollut välillä todella stressaantunut, koska tulevaisuuttamme koskevien, olennaisimpien tietojen puutteessa on odotuksen ja epävarmuuden täyteinen aika tuntunut hetkittäin todella raastavalta. Vaikka uskon vakaasti, että asiat tulevat järjestymään omalla painollaan, on omakin jaksaminen toisinaan ollut hieman koetuksella. Tämä on näkynyt muun muassa juuri niissä arjen perusasioissa eli syömisessä, nukkumisessa ja liikkumisessa, joiden nimeen vielä pari postausta sitten kovasti vannoin. En kuitenkaan tahdo olla tekopyhä ja esittää voivani aivan älyttömän loistavasti kaikesta myllerryksestä huolimatta. Olisi myös turhaa väittää, että jokainen suupala, jonka olen kitusiini kiskaissut, olisi ollut superterveellinen, tai että ruokailuni olisivat viime aikoina muutenkaan menneet ihan oppikirjan mukaan. Valitettavasti minäkään en kuitenkaan omista täydellistä itsekuria ja loputonta kärsivällisyyttä, vaan minäkin mokaan. Mä olen ihan tavallinen pulliainen siinä missä muutkin, enkä normaalitilanteen elämäntavoistani huolimatta ole mikään superihminen.
Nämä edes menneet viikot eivät kuitenkaan todellakaan ole heijastelleet normaali elämäntilannettani. Jos ne nimittäin olisivat vastanneet perustilannetta, olisin totisesti pitänyt omasta jaksamisestani hitusen parempaa huolta. Olisin syönyt tavalliseen tapaani säännöllisesti, koonnut ateriat fiksusti ja nauttinut olotilastani. Noh, valitettavasti viimeiset pari viikkoa kaikki on ollut ihan nurinkurin. Ruokahalu on ollut päivisin hukkateillä, ja vasta illalla olen hiffanut, etten ole syönyt päivän aikana kuin pari kertaa. "Tasainen ateriarytmi" on ollut kuin sanapari vieraalta planeetalta. Kun sitä sitten päivän lopussa huomaa, ettei energiaa olla saatu riittävästi, tulee sitä helposti tankattua illalla reippaalla kädellä, vaikka totuus on, ettei se ruoka lopu maailmasta eikä parin päivän vajaus vielä tee yhtään mitään. Kun tätä rumbaa kuitenkin jatkuu useamman päivän tai jopa viikon, alkaa siihen nopeasti väsyä ja haaveet paremmasta yleisfiiliksestä nostavat vinhasti päätään. Kroppa huutaa armoa, koska tällainen ateriarytmi rasittaa koko kehoa - ja loppu kädessä myös erityisesti mieltä.
Tähän oravaan pyörään mäkin silti jouduin. Hassua on, että minä, joka yleensä olen aina kiinnostunut ravitsemuksesta ja hyvinvoinnin edistämisestä, tein nyt itselleni karhunpalveluksen olemalla miettimättä näiden asioiden merkitystä oman jaksamiseni kohdalla. Ruoka oli mielen päällä mitä ilmeisimmin viimeisimpänä. Nyt kun ympäröivä tilanne on jo hieman rauhoittunut, olen itsekin hoksannut tehdä tämän asian suhteen pieniä fixauksia. Nyt ovat tässä postauksessa esittelemäni pikaeväät olleet kovassa huudossa, ja nopeista ratkaisuista on ollut jo suuri apu paremman ateriarytmin löytämiseksi. Ei hätää, asia on siis korjauksen alla!
Mitä tämä tilanne on kuitenkin opettanut mulle? Nyt vähintäänkin tiedän paremmin oman kokemuksen kautta, millaista sellaisten ihmisten elämä on, jotka eivät päivän aikana ehdi, halua tai pysty syömään säännöllisesti ja riittävästi, ja ajautuvat illalla lappamaan naamariin saavi kaupalla ruokaa. Omat silmäni ovat myös avautuneet ihan uudella tapaa sille, ettei terveellisesti syöminen aina totisestikaan ole niin helppoa ja itsestäänselvää. Sitä sanotaan, että ohjat ovat jokaisen ihan omissa käsissä, mutta nyt ymmärrän omakohtaisen kokemuksen perusteella, että joskus ne omatkin ohjat lötköttävät kaukana kuralätäkössä, omien käsien ulottamattomissa. Vastaan voi oikeasti tulla monia erilaisia tilanteita, joissa järkevästi kootun aterian syöminen tasaisin väliajoin on haastavaa. Esteitä voi tulla työn luonteen, jatkuvan kiireen tai kuten omassa tapauksessani, olosuhteiden vuoksi. Syitä on pilvin pimein - sekä järkeen käyviä että puhtaasti keskittyjä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että kovin moni vilpittömästi tahtoo itselleen sellaista olotilaa, joka päin honkia syömisestä seuraa, koska tiedän, että tuo olotila on tukala niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Mieleeni heräsi myös ajatus siitä, että mistä lähtien terveellinen ruokailu alettiin rinnastamaan tavoitteellisen, saati sitten fitness-urheilijan ruokavalioon? Välillä mulle tulee ihan suru puseroon, kun porukan kanssa jutellessani keskusteluun eksyy raskaita huokaisuja siitä, kuinka terveellisesti syöminen on niin työlästä. Että pitäisi prepata ruokia etukäteen, punnita perunat ja porkkanat, ja kanan paistamista ruokavaliossa mainitsemattomassa öljytilkassakin vältetään niin, että lopuksi laadukaskin Fiskarsin Kovanaama sanoo soronoo. Kuten kirjoitin, koskevat minunkin huoleni omaan ruokailuuni liittyen sen epäsäännöllisyyttä ja ei-niin-fiksua aterioiden koostamista. Ne eivät liity siihen, etten ole punninnut aamupalapuuroani (jota en normaalistikaan tee), eikä siihen, että olisin syönyt jotakin sellaista, jota ei ole valmentajani minulle suunnittelemassa ruokavaliorungossa mainittu. Tällaiset seikat menevät jo paljon syvemmälle yksilökohtaiseen ruokailuun, eivätkä ole kokonaisuuden kannalta kovin olennaisia. Tasapainoiseen ravitsemukseen riittävät vallan mainiosti tavalliseen lautasmalliin pyrkiminen, satunnaiset herkkuhetket ja ruokailun säännöllisyyttä silmällä pitäminen, johon minäkin lupaan jatkossa pyrkiä, olosuhteet huomioiden. Fanaattinen terveellisyyden ja terveellisen murkinoinnin julistaminen taas ei vie ketään tai mitään eteen päin. Sellaiseen väsyy ja se kuluttaa ihmissuhteita.
Näiden parin viimeisen viikon aikana musta tuntuu, että olen ennen nähnyt elämän pelottavan mustavalkoisesti. Sitä on vaikea kuvailla, mutta ihan kuin näiden viime aikojen vuoksi henkilökohtaiselle filmirullalleni olisikin ilmestynyt kymmenittäin uusia värejä eri asiayhteyksissä. Ruokailu ja syöminen on näistä asioista vain yksi osa, mutta tällä hetkellä koin sen konkreettisimmaksi ja helpoimmaksi auki kirjoitettavaksi. Toivottavasti joku teistäkin siellä ruudun takana sai tästä postauksesta jotakin uutta pohdittavaa. ♥
Yritettäisiinkö olla jatkossa vähän vähemmän tuomitsevia ja toisten ratkaisuja arvioivia? Omaa mieltäni on viime aikoina lämmittänyt ihan hurjasti, kun jengi on kysynyt multa kuulumisia vaihtaessamme myös, että olenko muistanut syödä ja levätä riittävästi. Aito välittäminen toisen jaksamisesta on ollut todella koskettavaa, koska siihen samaan yritän koko ajan itsekin pyrkiä. Kiitos rakkaat, että olette jaksaneet kysyä: teidän ansiostanne voin joka päivä paremmin.
xx Lotta
Kuvat: Emilia H. ja minä
Tähän oravaan pyörään mäkin silti jouduin. Hassua on, että minä, joka yleensä olen aina kiinnostunut ravitsemuksesta ja hyvinvoinnin edistämisestä, tein nyt itselleni karhunpalveluksen olemalla miettimättä näiden asioiden merkitystä oman jaksamiseni kohdalla. Ruoka oli mielen päällä mitä ilmeisimmin viimeisimpänä. Nyt kun ympäröivä tilanne on jo hieman rauhoittunut, olen itsekin hoksannut tehdä tämän asian suhteen pieniä fixauksia. Nyt ovat tässä postauksessa esittelemäni pikaeväät olleet kovassa huudossa, ja nopeista ratkaisuista on ollut jo suuri apu paremman ateriarytmin löytämiseksi. Ei hätää, asia on siis korjauksen alla!
Mitä tämä tilanne on kuitenkin opettanut mulle? Nyt vähintäänkin tiedän paremmin oman kokemuksen kautta, millaista sellaisten ihmisten elämä on, jotka eivät päivän aikana ehdi, halua tai pysty syömään säännöllisesti ja riittävästi, ja ajautuvat illalla lappamaan naamariin saavi kaupalla ruokaa. Omat silmäni ovat myös avautuneet ihan uudella tapaa sille, ettei terveellisesti syöminen aina totisestikaan ole niin helppoa ja itsestäänselvää. Sitä sanotaan, että ohjat ovat jokaisen ihan omissa käsissä, mutta nyt ymmärrän omakohtaisen kokemuksen perusteella, että joskus ne omatkin ohjat lötköttävät kaukana kuralätäkössä, omien käsien ulottamattomissa. Vastaan voi oikeasti tulla monia erilaisia tilanteita, joissa järkevästi kootun aterian syöminen tasaisin väliajoin on haastavaa. Esteitä voi tulla työn luonteen, jatkuvan kiireen tai kuten omassa tapauksessani, olosuhteiden vuoksi. Syitä on pilvin pimein - sekä järkeen käyviä että puhtaasti keskittyjä. En kuitenkaan jaksa uskoa, että kovin moni vilpittömästi tahtoo itselleen sellaista olotilaa, joka päin honkia syömisestä seuraa, koska tiedän, että tuo olotila on tukala niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Mieleeni heräsi myös ajatus siitä, että mistä lähtien terveellinen ruokailu alettiin rinnastamaan tavoitteellisen, saati sitten fitness-urheilijan ruokavalioon? Välillä mulle tulee ihan suru puseroon, kun porukan kanssa jutellessani keskusteluun eksyy raskaita huokaisuja siitä, kuinka terveellisesti syöminen on niin työlästä. Että pitäisi prepata ruokia etukäteen, punnita perunat ja porkkanat, ja kanan paistamista ruokavaliossa mainitsemattomassa öljytilkassakin vältetään niin, että lopuksi laadukaskin Fiskarsin Kovanaama sanoo soronoo. Kuten kirjoitin, koskevat minunkin huoleni omaan ruokailuuni liittyen sen epäsäännöllisyyttä ja ei-niin-fiksua aterioiden koostamista. Ne eivät liity siihen, etten ole punninnut aamupalapuuroani (jota en normaalistikaan tee), eikä siihen, että olisin syönyt jotakin sellaista, jota ei ole valmentajani minulle suunnittelemassa ruokavaliorungossa mainittu. Tällaiset seikat menevät jo paljon syvemmälle yksilökohtaiseen ruokailuun, eivätkä ole kokonaisuuden kannalta kovin olennaisia. Tasapainoiseen ravitsemukseen riittävät vallan mainiosti tavalliseen lautasmalliin pyrkiminen, satunnaiset herkkuhetket ja ruokailun säännöllisyyttä silmällä pitäminen, johon minäkin lupaan jatkossa pyrkiä, olosuhteet huomioiden. Fanaattinen terveellisyyden ja terveellisen murkinoinnin julistaminen taas ei vie ketään tai mitään eteen päin. Sellaiseen väsyy ja se kuluttaa ihmissuhteita.
Näiden parin viimeisen viikon aikana musta tuntuu, että olen ennen nähnyt elämän pelottavan mustavalkoisesti. Sitä on vaikea kuvailla, mutta ihan kuin näiden viime aikojen vuoksi henkilökohtaiselle filmirullalleni olisikin ilmestynyt kymmenittäin uusia värejä eri asiayhteyksissä. Ruokailu ja syöminen on näistä asioista vain yksi osa, mutta tällä hetkellä koin sen konkreettisimmaksi ja helpoimmaksi auki kirjoitettavaksi. Toivottavasti joku teistäkin siellä ruudun takana sai tästä postauksesta jotakin uutta pohdittavaa. ♥
Yritettäisiinkö olla jatkossa vähän vähemmän tuomitsevia ja toisten ratkaisuja arvioivia? Omaa mieltäni on viime aikoina lämmittänyt ihan hurjasti, kun jengi on kysynyt multa kuulumisia vaihtaessamme myös, että olenko muistanut syödä ja levätä riittävästi. Aito välittäminen toisen jaksamisesta on ollut todella koskettavaa, koska siihen samaan yritän koko ajan itsekin pyrkiä. Kiitos rakkaat, että olette jaksaneet kysyä: teidän ansiostanne voin joka päivä paremmin.
xx Lotta
Kuvat: Emilia H. ja minä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti